Hau-Hau Champion koiran ruokinta.

Koiran ruokinta eri elämänvaiheissa

Parhaan koiranruoan valinnassa on tärkeintä huomioida koiran lajityypilliset ravintotarpeet. Tämän lisäksi koiranruokinnassa on hyvä huomioida koiran ikä, erityistarpeet sekä aktiivisuustaso. Lue, kuinka valitset koirallesi sopivan koiranruoan täältä.

Koiranpennun ruokinta

Koiranpentujen ruokinta poikkeaa täysikasvuisen koiran ruokinnasta. Siksi löydät kaupan hyllyltä koiranruokia, jotka ovat suunnattu erikseen pennuille, aikuisille sekä senioreille. Koiranpennun, eli n. alle vuoden ikäisen koiran ravinnossa tulee kiinnittää erityistä huomiota suojaravinteiden eli vitamiinien sekä kivennäis- ja hivenaineiden saantiin. Pennun terveellisen kasvun varmistamiseksi penturuoan tulee sisältää enemmän kalkkia kuin fosforia sekä runsaasti proteiinia.

Siirtyminen aikuisen koiran ruokaan

Pentujen runsasenerginen ruoka ei yleensä sovellu normaaliaktiiviselle aikuiselle koiralle, sillä se voi lihottaa koiraa. Penturuoasta on hyvä siirtyä aikusen koiran ruokaan viimeistään, kun koira on saavuttanut rodunomaisen aikuiskokonsa. Koiran kasvutahti on myös rotu- ja yksilökohtaista, joten tarkkaa ajankohtaa koiranruoan vaihtamiselle ei ole.

Vanhan koiran ruokinta

Ikääntyvälle koiralle annettavan proteiinin tulisi olla mahdollisimman hyvin sulavaa ja korkealaatuista. Ylipainoon taipuvaiset seniorikoirat onkin hyvä ruokkia usein vähärasvaisemmalla ruoalla ja valita ruokakuppiin vain vähän rasvaa sisältäviä eläinproteiineja, kuten kanaa tai kalkkunaa. Kuivaruoan maistuvuutta voi helposti lisätä koiranmakkaroilla ja annosruoilla.

Aktiivisen koiran ruokinta

Koiran aktiivisuustaso vaikuttaa koiran energiantarpeen lisäksi myös erilaisten suojaravinteiden tarpeeseen. Hyvin aktiiviset harrastus- tai urheilukoirat sekä reki- ja metsästyskoirat tarvitsevat runsaasti energiaa sisältävän koiranruoan. Ruoan korkea rasva- ja proteiinipitoisuus tukee koiran lihaksiston hyvinvointia sekä antaa maksimaalista suorituskykyä ja energiaa pitkäkestoiseenkin rasitukseen. 

Niin pennulle kuin aikuiselle koiralle kuiva- ja märkäruoat ovat vaivattomin tapa ruokkia koiraa tasapainoisesti. Erityistarpeisiin suunniteltujen täysravintojen sisällöt ovat oikeassa suhteessa koiran iän ja koon asettamien vaatimusten kanssa. Vaikka koiralle voi antaa myös kotiruokaa, ei koiran tule syödä ihmisten aterioiden jätteitä liikaa. Mausteet, sokeri, suola, alkoholi ja laktoosia sisältävät tuotteet eivät missään muodossa kuulu koiran ruokakuppiin. Lue lisää koiralle myrkyllisistä ruoista.

Koiran ravitsemuksen perusteet

Näin varmistat, että koirasi saa tarvitsemansa ravintoaineet.

Lue vinkkimme

Koiranpennun ruokinta

Mitä ruokaa koiranpennulle tulisi syöttää? Kuinka usein pentua kuuluu ruokkia? Katso vinkkimme koiranpennun ruokintaan!

LUE LISÄÄ

Aikuisen koiran ruokinta

Aikuisen koiran ruokinnan tärkeimpänä tavoitteena on riittävä ravintoaineiden saanti sekä lihavuuden ennaltaehkäisy. Tutustu lisää aikuisen koiran ruokintaan!

LUE LISÄÄ

Vanhan koiran ruokinta

Vanhana koirana pidetään yleisesti yli 8-vuotiaita koiria. Lue, miten ikääntyminen tulee huomioida koiran ruokavaliossa!

LUE LISÄÄ

Koiran ruoan vaihtaminen

Tiedätkö, milloin koiranruokaa tulisi vaihtaa? Lue vinkkimme, kuinka koiranruoan vaihtaminen onnistuu ongelmitta!

KATSO VINKIT