Kunnon puruluut jokaiselle puruvoimalle
Kunnon puruluut ovat erityisen tuoksuvia ja maistuvia puruluita. Uutuussarjaan sisältyy kahdeksan herkullista makuvaihtoehtoa. Löydät valikoimastamme puruluita eri kokoisille koirille, monen suuruiselle puruvoimalle ja moniin makumieltymyksiin.
Kaikki Kunnon puruluut ovat vähärasvaisia sekä täysin viljattomia, ja ne valmistetaan omalla tehtaallamme Euroopassa.
Kuluttajatestissä Kunnon puruluut
Kunnon puruluiden testiryhmään osallistui 52 koirataloutta, joista 49 testaajaa täytti tuotteiden arviointilomakkeen. Saimme kaikkiaan 120 vastausta, sillä testissä mukana olleissa koiratalouksissa useampi kuin yksi koira testasi useita Kunnon puruluita. Jopa 96 % testaajista vastasi suosittelevansa Kunnon puruluita jatkossa erittäin tai melko todennäköisesti.
Purupuuha on jokakoiranoikeus
Pureskelu on koiralle paitsi lajityypillistä myös mieluisaa ja hampaita puhdistavaa puuhaa. Säännöllinen puruluiden pureskelu auttaa ehkäisemään hammaskiven muodostumista ja ientulehduksia. Lue lisää pureskelun hyödyistä. Laadukkaat Kunnon puruluut pitävät koiran hyvin aktivoituna, jolloin sallit lemmikillesi tärkeän oman hetken.
"Nämä puruluut olivat meille positiivinen yllätys, ne olivat ihan hittejä. Arvostan sitä, että ne ovat aitoa tavaraa: luut on valmistettu naudasta itsestään, ne eivät ole keinotekoista mössöä."
Raikas hengitys yrteistä
Herkullinen Hammaspatukka on suunniteltu koiran hampaiden hoitoon. Hammaspatukka on saatavilla sekä isoille että pienille koirille sopivassa koossa. Naudannahkaiseen puruluuhun lisätyt yrtit minttu, salvia ja spirulina auttavat raikastamaan koirasi hengityksen herkutteluhetken lomassa. Lisäksi Hammaspatukan pureskelu puhdistaa koiran hampaita mekaanisesti ehkäisten hammaskiven muodostumista ja ientulehduksia. 94 % Hammaspatukkaa testanneista arvioi tuotteen maistuvuuden hyväksi tai erittäin hyväksi (n=32).
Patukat pienelle puruvoimalle
Kana- ja Ankkapatukat sopivat hyvin pienellekin puruvoimalle. Kanapatukka on saatavilla myös pienille koirille sopivassa koossa. Nämä vähärasvaiset ja runsasproteiiniset rouhepatukat ovat täysin lisäaineettomia. Houkuttelevalta tuoksuvat patukat ovat herkullinen lisä koiran purupuuhiin.
Yhdistelmä herkullisuutta ja kestävyyttä
Vuotapatukka on maistuva puruluu, jonka naudannahkaisen sitkeän kuoren alle on kätketty herkullinen rouhetanko. Valitse koirallesi Vuotapatukka joko kana- tai ankkatäytteellä koirasi makumieltymyksen mukaan. Kestävä Vuotapatukka tarjoaa koirallesi sille luontaista purupuuhaa, ja se sopii myös vahvemmille leuoille. Kaikki vuotapatukkaa testanneet arvioivat tuotteen maistuvuuden hyväksi tai erittäin hyväksi (n=30).
"Kunnon puruluut menevät kauppalistalleni, varsinkin vuotapatukat. On hyvä, että niitä saadakseen ei tarvitse mennä erikoisliikkeeseen eikä tilata verkkokaupasta."
Kestävät puruluut vahvalle puruvoimalle
Kaluaako koirasi puruluut nopeasti loppuun? Vahvoille leuoille sopivat Täyteluu ja Vuotarulla tarjoavat koiralle kestävää puuhaa. Kaikki täyteluita testanneet arvioivat tuotteen keston hyväksi tai erittäin hyväksi (n=23).
Valitse koirallesi sopiva Täyteluu pienessä tai isommassa koossa joko kana- tai ankkatäytteellä. Pienet täyteluut sopivat mainiosti myös pienille koirille ja koiranpennuille. Vuotarulla antaa koirallesi rauhallisen aktivointihetken, ja sitä kaluamalla vierähtää koiralta tovi jos toinenkin.
"Vuotarullat olivat lauman mielestä parhaita. Suomenajokoira Hilippa veti rallia pihalla vuotarulla suussa niin, että kaikki naapuritkin näkivät herkun."
Lue lisää koiranomistajien kokemuksia Kunnon puruluista Ilta-Sanomien artikkelista!
ETKÖ LÖYTÄNYT KOIRALLESI SOPIVAA PURULUUTA? KATSO KOKO PURULUUVALIKOIMAMME.
Pureskelun hyödyt koiralle
Stressaantunut koira saattaa yrittää rauhoitella itseään pureskelemalla luvattomia asioita. Puruluu on usein hyvä ja turvallinen apu koiran stressin lievittämiseen, ja samalla se puhdistaa koiran hampaita mekaanisesti.
Koiran hammasterveys
Koiran hampaat vaativat säännöllistä huolenpitoa. Säännöllinen suun hoito ja hampaiden tarkastus sekä kotona että eläinlääkärillä on tärkeää, sillä hammasongelmat voivat heijastua laajasti koiran terveyteen.
100 % tyytyväisyystakuu
Koirien hyvinvointi on kaiken toimintamme ytimessä ja huolehdimme, että jokainen tuote vastaa korkeita laatuvaatimuksiamme aina raaka-aineista koirasi ruokakuppiin saakka. Siksi kaikilla tuotteillamme on täysi tyytyväisyystakuu.