Rakastava koti on jokakoiranoikeus Hau-Hau
Rakastava koti on jokakoiranoikeus

Hau-Hau mukana Koti koiralle -ohjelmassa

 

Jokaisella koiralla on oikeus olla oma persoonansa ja saada juuri itselleen sopiva, rakastava koti. Haluamme huolehtia omalta osaltamme niistä koirista, joilla ei ole omaa laumaa. Voimme ylpeänä kertoa, että Hau-Hau Champion on Nelosen Koti koiralle -ohjelman yhteistyökumppani.

Ohjelman toinen kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 18.1.2023.

Tällä kaudella ohjelmassa keskustellaan entistä enemmän tärkeistä jokakoiranoikeuksista. Uudella kaudella käsitellään teemoja eroahdistuksesta eettiseen jalostukseen ja vastuulliseen koiran hankintaan. Lisäksi ohjelmassa keskustellaan oikean koirarodun valinnasta ja rotujen ominaisuuksista sekä koiran kouluttamisesta. Pääsemme seuraamaan koskettavia kohtaamisia, kun loppuelämän kotia vailla olevat koirat tapaavat mahdolliset uudet omistajansa ensimmäistä kertaa.

Katso tunteelliset tarinat

Koti koiralle on brittiläiseen The Dog House -formaattiin perustuva tv-ohjelma, jossa seurataan hurmaavien kodinvaihtajakoirien tarinoita. Ohjelmassa koirille etsitään parhaat mahdolliset uudet perheet, jotka voivat antaa koirille kaiken niiden ansaitseman rakkauden ja loppuelämän kodin.

Katso jaksot Ruudusta

”Koti koiralle on koskettava koko perheen ohjelma, jossa mennään aina koiran tarpeet edellä. Liikutuksilta ei takuulla vältytä, kun karvakuonot pääsevät uusiin rakastaviin koteihin.”

-Janni Hussi

Johtavana koira-asiantuntijana koteja etsii ohjelmassa Tommy Wirén, jolla on lähes 30 vuoden kokemus koirien kouluttamisesta. Ohjelmaa juontaa Janni Hussi, jonka kanssa Hau-Haulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä jo aiemmin.

Uskomme, että jokakoiranoikeudet kuuluvat tasapuolisesti kaikille koirille. Meille Hau-Haulla oli erityisen tärkeää, että Koti koiralle -ohjelmassa keskitytään koirien persooniin. Ohjelmassa nähdään eri rotuisia, ikäisiä ja kokoisia koiria, joilla kaikilla on omat tarpeensa ja vaatimuksensa uusille omistajille. Katsojat pääsevät seuraamaan koirien ja heidän uusien omistajaehdokkaidensa tunteikkaita ensikohtaamisia ja yhteisen matkan alkua.

Pentu tulee taloon -videosarja

Hau-Hau tekee yhteistyötä koirakouluttaja Tommy Wirénin kanssa! Löydät Youtube-kanavaltamme sarjan videoita, joilla haastattelemme Tommya koiranpennun hankinnasta ja kotiuttamisesta. Katso koirakouluttajan hyödylliset vinkit koiran hankintapäätöksen tueksi.

KATSO VIDEOT

Hau-Hau tekee hyvää

Lahjoitamme hyväntekeväisyyteen vuosittain kymmeniä tuhansia kiloja Hau-Haun tuotteita. Lahjoitimme koiranruokaa myös Koti koiralle -ohjelmassa esiintyville perheille sekä eläinsuojeluyhdistyksille. Lue lisää tekemästämme hyväntekeväisyystyöstä.

Lue lisää

Hyvä ruoka on jokakoiranoikeus

Kun tärkein oikeus toteutuu ja ruoka on ravitsevaa, toteutuvat myös muut jokakoiranoikeudet. Lue, mitä jokakoiranoikeudet merkitsevät meille ja koirakansalle.

Tutustu jokakoiranoikeuksiin