Koiran kanssa metsässä Hau-Hau

Koiran kanssa matkustaminen

Koira kanssa matkustaminen vie parhaimmillaan paikkoihin, joissa ei olisi muutoin tullut käytyä. Koira onkin oivallinen matkakumppani monenlaiseen reissaamiseen. Koiran kanssa matkustaminen on mukavaa, mutta voi vaatia hieman suunnittelua. Lue tästä artikkelista vinkkimme koiran kanssa matkustamiseen eri kulkupeleillä sekä ulkomaanmatkailuun, mökkeilyyn ja vaeltamiseen.

Autolla koiran kanssa

Pidä mielessä koiran matkustusmukavuus ja -turvallisuus liikenteessä. Autolla matkustettaessa koiralle turvallisin paikka on riittävän tilava autohäkki. Jos autohäkkiä ei ole, varmista esimerkiksi turvavyöhön kytkettävillä valjailla, että koira ei äkillisen jarrutuksen tai kolarin sattuessa pääse heittelehtimään autossa ja satuttamaan itseään tai muita matkustajia. Kuumalla kelillä huomioi myös riittävä viileän ilman ja veden saanti.

Koiraa ei saa koskaan jättää kuumaan autoon. Lue vinkkimme koiran lämpöhalvauksen ehkäisyyn ja hoitoon.

Tiesitkö, että Hau-Haun märkäruoat ja koiranmakkarat säilyvät avaamattomana huoneenlämmössä? Esimerkiksi Hau-Hau Champion Viljattomat annospussit ovat sekä kätevän kokoisia että maustuvia ruokia vaikka pitkien automatkojen evästauoille. Hau-Haun koiranmakkarasta koirasi taas saa helposti energiaa puuhakkailla mökkireissuilla.

"Koiran kanssa matkustaminen, kuvituskuva sydämet"

Koiran kanssa matkustaminen junalla

Helpointa junamatkustus on reippaan ja sosiaalisen koiran kanssa, mutta fiksuilla järjestelyillä myös arka ja epäsosiaalinen koira voi taittaa junamatkan rennoin mielin. Mitä enemmän kaipaat koirallesi omaa tilaa junassa, sitä aikaisemmin kannattaa hankkia lippu. Tilavia isojen koirien paikkoja on lemmikkivaunuissa rajallisesti, ja ne varataan usein hyvissä ajoin.

VR:llä on tarjolla lemmikkiosastoilla myös ikkunapaikkoja, joissa koira pääsee omistajan viereen katsomaan maisemia. Varaa aina koko hytti omaan käyttöön, jos koiran kanssa matkustaminen tapahtuu yöjunan makuupaikoilla. Tämä on hieman kalliimpi vaihtoehto, mutta auttaa rauhoittamaan sekä oman että koirasi yön. Perillä on mukava herätä uuteen aamuun hyvin nukutun yön jälkeen.

"Koiran kanssa matkustaminen junalla Hau-Hau Champion"

Huomioi kanssamatkustajat

Kunnioita kaikkien matkustusrauhaa ja jätä riehakkaat leikkihetket väliin. Jos koiralla on ylimääräistä energiaa, ohjaa se vaikkapa keskittymisharjoituksiin, joista palkitset koiran rauhallisesti herkuilla.

Varaa vilkkaalle koiralle reissuevääksi rauhoittavaa pureskeltavaa, joka ei sotke vaunua. Kokeile esimerkiksi Hau-Haun kestäviä Kunnon puruluita. Puruluuoppaamme auttaa sinua sopivan puruluun valinnassa!

Veneily koiran kanssa

Veneily on mukava kesäinen harrastus koko perheelle. Helpointa on opettaa koira veneilyyn jo pentuna, mutta useimmiten aikuinenkin koira tottuu siihen kyllä. Rohkeat  koira sopeutuvat keinuvaan menopeliin nopeastikin. Arkojen hännänheiluttajien kanssa voit käyttää apuna koiranherkkuja, leluja tai muita turvallisuutta ja mukavuutta tuovia asioita. Tutustu Hau-Haun runsaaseen koiranherkkujen valikoimaan.

Koiralla pitää olla veneessä oma paikka, johon se voi vetäytyä rauhassa lepäilemään. Muista ottaa mukaan koiran omat pelastusliivit, juomavesi ja ruoka sekä muut mahdolliset tarvikkeet.

Turvallisuus ennen kaikkea

Vaikka koirat ovat usein hyviä uimareita, täytyy koiralla käyttää aina veneillessä pelastusliiviä. Opeta koirasi odottamaan rauhassa, kun rantaudutaan tai veneessä tehdään muita toimenpiteitä, jotka vaativat tilaa ja keskittymistä. 

Maissa ollessa on hyvä huomioida myös nämä:

  • Tee koirallesi punkkitarkastus aina, kun olette olleet maissa.
  • Älä pidä koiraa vapaana alueilla, joilla linnut pesivät.
  • Kunnioita luontoa, lakeja ja muita määräyksiä. Kerää koiran jätökset hoidetuilta alueilta.

Koiran kanssa mökille

Suomalaiset ovat sekä mökki- että koirakansaa. Mökkimaisema rantoineen ja metsineen on myös monelle koiralle erittäin mieluinen paikka. Mökillä rentoutuessa on kuitenkin hyvä pitää mielessä joitakin käytännön asioita.

Onko koirasi taipuvainen karkailuun? Pesiikö mökin lähettyvillä lintuja? Onko mökkisi lähellä naapureita? Jos vastasit johonkin kysymykseen kyllä, on syytä harkita koiran kiinni pitämistä pihapiirissä. Vapautta liikkumiseen voi saada esimerkiksi pitkällä juoksuliinalla, vaijerilla tai aidatulla piha-alueella. Kuumina kesäpäivinä huolehdi, että koira pääsee varjoon myös ulkona ollessaan ja sillä on raikasta juomavettä tarjolla. Innokkaalle uimarille voit ottaa mukaan vesileluja ja oman pyyhkeen.

"Vaellus koiran kanssa, koiran kanssa matkustaminen Hau-Hau Champion"

Vaellus koiran kanssa

Vaellus koiran kanssa täytyy aina sovittaa koiran voinnille, koolle ja iälle sopivaksi. Kaikenlaisten koirien kanssa voi retkeillä, mutta koirankin täytyy olla hyvässä kunnossa pitkää retkipäivää tai vaellusta varten.

Sopivan retkikohteen voit etsiä esimerkiksi Metsähallituksen sivuilta.  Samalta sivustolta löydät myös hyviä vinkkejä retkeilyn aloittamiseen koiran kanssa. Aloittelevan vaeltajan kannattaa arvioida päivässä kuljettavat kilometrit alakanttiin, jotta ensimmäinen retkeilykokemus on varmasti rennon leppoisa kaikille retkeilijöille.

Metsissä samoilu on tärkeä jokakoiranoikeus, josta nauttii niin koira kuin omistajakin.

Kuten ihmisten jokamiehenoikeuksiin myös jokakoiranoikeuksiin liittyy rajoituksia ja vastuuta. Koira saa esimerkiksi ihmetellä luonnonvaraisten eläinten touhuja kytkettynä riittävän etäisyyden päästä.

Lähellä pysyviä, tottelevaisia koiria voi pitää vapaana, mutta niitäkin vain sallittuina aikoina ja sallituilla alueilla. Esimerkiksi kansallispuistoissa koirat saavat liikkua vain kytkettyinä. Koiran pyrähdys linnun perään voi olla hauskan näköistä, mutta linnulle se voi tarkoittaa jopa sen vuoden pesinnän epäonnistumista.

"Koiran kanssa matkustaminen, vaellus koiran kanssa, retkieväät koiralle Hau-Hau Champion"

Pakkaa mukaan koiran retkieväät

Vaellus koiran kanssa vaatii myös sopivat eväät. Mukaan kannattaa pakata esimerkiksi märkäruokia ja myös kuivaruokaa, jos vaellus kestää yön yli. Älä myöskään unohda koiran omaa makuualustaa ja ensiapulaukkua.

Pitkät vaellukset kuluttavat paljon energiaa, joten useita päiviä kestäville reissuille on syytä varata mukaan tuhtia ruokaa. Sopiva kuivaruoka voi olla esimerkiksi aktiiviselle koiralle suunniteltu Hau-Hau Champion Extra Energy. Rasvaiseen ruokaan on hyvä totutella etukäteen, jos se ei kuulu normaalisti kuulu koiran päivittäiseen ruokavalioon.

Retken tai vaelluksen pituuden mukaan varaa koiralle matkaan juomavettä ja -kuppi, jos reitin varrella ei ole koiralle juomakelpoisia vesistöjä. Lue lisää koiran veden tarpeesta.

Ulkomaille koiran kanssa

Koiran kanssa matkustaminen ulkomaille vaatii jonkin verran suunnittelua. Ulkomaille matkustaessa koiran täytyy olla tunnistusmerkitty, sillä täytyy olla lemmikkieläinpassi ja voimassa oleva raivotautirokotus. Nämä kaikki saat eläinlääkäristä.

Ota huomioon, että rokotusten voimassaoloissa on eroja eri maiden välillä. Joihinkin maihin riittää, että rokotukset ovat voimassa matkan ajan, mutta joissakin maissa rokotusten täytyy olla voimassa vielä matkan jälkeenkin. Tarkista maakohtaiset määräykset eläinlääkäriltäsi.

Selvitä hyvissä ajoin laiva- tai lentoyhtiöltä, että koirasi saa tulla mukaan. Yli 8-kiloisten koirien on lentokoneessa matkustettava ruumassa. Tarkista lentoyhtiöltä myös lentoboksin koko, sillä sekin saattaa vaihdella lentoyhtiöiden välillä. Laivamatkalla koira matkustaa joko autossa tai hytissä. Lyhyellä matkalla koira saa olla autossa, mutta pidemmällä matkalle on varattava hytti.

Koirien maahantuontisäännöissä on paljonkin eroja. Tarkista aina maakohtaiset säännökset EU-alueella Ruokaviraston tai EU:n ulkopuolelle matkustaessa kohdemaan suurlähetystöstä. Tiedon hankinta on aina koiranomistajan vastuulla!

Muista matolääkitys ja muut karkotteet

Eläinlääkäriltä saa tietoa myös koiran matolääkityksestä. Lisäksi lämpimissä maissa kannattaa ottaa huomioon punkkikarkote sekä rokotus muun muassa leptospiroosia ja hiekkasääskiä vastaan. Ennen pidempiä matkoja kannattaa aina käyttää koira terveystarkastuksessa.

Ota huomioon, että koiran kanssa matkustaminen ei välttämättä onnistu kaikkien koirien kanssa syystä tai toisesta. Silloin on parasta jättää koira hoitoon tai jättää matkustaminen hyvin vähälle.

Koiranpennun koulutus

Huolellinen koiranpennun koulutus luo pohjan sujuvalle arjelle koiran kanssa. Tässä artikkelissa Koti koiralle -ohjelmasta tuttu koirankouluttaja Tommy Wirén kertoo tärkeimmät asiat, jotka koiranpennulle kannattaa opettaa sen ensimmäisen elinvuoden aikana. 

LUE lisää

Hau-Haun annosateriat reissuvälipalana

Hau-Hau Champion Annosateriat ovat lihaisan lusikoitavaa pateeta ja täyttä ravintoa koirallesi. Virossa valmistetut, oman tehtaamme herkkumurkinat eivät sisällä väri- tai säilöntäaineita ja ovat koirasi parhaaksi täysin vehnättömiä. Voit tarjota annosaterian koirallesi retkellä myös suoraan pussista. Tutustu annosaterioihimme!

Tutustu

Koiran stressi Hau-Hau Champion

Koiran stressi

Koiralla voi esiintyä eri syistä johtuvaa kahdenlaista stressiä: lyhytkestoista stressiä sekä pitkäkestoista stressiä. Koiran elimistö kestää hyvin lyhytaikaista, pientä stressitason kohoamista. Lyhytkestoinen, hyvä stressi, auttaa koiraa vaikeissa tilanteissa. Lue mistä syistä koira voi stressaantua.

Lue lisää