Koiran närästys

Koiran närästys on ikävä vaiva, joka aiheuttaa koiralle epämukavuutta ja kipua. Koira saattaa oksennella, syödä epätavallisen paljon ruohoa, nuolla lattioita tai lipoa jatkuvasti huuliaan. Joskus kipeä vatsa ja ruokatorvi voivat vaivata koiraa niin paljon, että se purkaa kiputuntojaan esimerkiksi tassujen nuolemiseen tai järsimiseen.

Mitä närästys on?

Närästys eli refluksi syntyy, kun vatsalaukun hapan sisältö pääsee nousemaan vatsalaukusta ruokatorveen. Ruokatorvessa ei ole hapolta suojaavaa limakalvoa, joten happojen nousu aiheuttaa polttavaa kirvelyä ruokatorveen, kurkunpäähän ja suuhun. Refluksia voi esiintyä erityisesti silloin, kun vatsalaukku on tyhjä. Joskus refluksin taustalla voi olla rakenteellinen vika vatsanportissa. Vatsanportti estää vatsan sisällön nousun ruokatorveen, mutta se voi olla liian löysä. Tällöin vatsanportti ei sulkeudu kunnolla ja suolahappo pääsee nousemaan ruokatorveen. Vatsanportin rakenteelliset viat, ja samalla vatsalaukun sekä ruokatorven terveydentilan, voi todentaa tähystyksellä, jonka eläinlääkäri tekee koiralle nukutuksessa. Tähystyksessä selviää, onko vatsahappo aiheuttanut haavaumia ruokatorveen tai vatsalaukkuun.

Refluksin aiheuttaja löytyy usein ruokakupista

Usein refluksin taustalta löytyy ruoka-aineallergia tai yliherkkyys. Jos epäillään ruoka-aineen aiheuttamaa närästystä, on hyvä kokeilla ns. eliminaatioruokavaliota, jossa refluksin syyksi epäillyt raaka-aineet jätetään yksi kerrallaan pois. Tällä ruokavaliolla pyritään selvittämään, mikä tai mitkä ruoka-aine/aineet on syyllinen refluksiin. Usein tutut ja yleiset ruoka-aineet, kuten vehnä tai jokin proteiini voi aiheuttaa närästystä. Sopivan ruokavalion avulla koira voi pysyä oireettomana. Eläinlääkäri, ravitsemusklinikka tai koiran ravitsemusneuvoja auttavat ruokintaan liittyvissä asioissa.

Närästysoireiden hoito

Koiralle voidaan antaa happosalpaajia, jotka vähentävät vatsan happamuutta, tai närästyslääkkeitä, jotka muodostavat suojaavan kalvon vatsalaukkuun. Tehokkaita happosalpaajia ovat nk. protonipumpun estäjät (PPI:t), jotka estävät suolahapon muodostumista vatsalaukun happoa tuottavissa soluissa. Koiralle yleisesti käytetty närästyslääke on Omepratsoli, joka löytyy apteekista ilman reseptiä. Annostelu koiralle on hyvä varmistaa aina apteekin henkilökunnalta tai eläinlääkäriltä.  Närästyksen syy on hyvä selvittää, jotta koira pärjäisi arjessa mahdollisimman hyvin ilman jatkuvaa lääkehoitoa.

Ota aina yhteyttä eläinlääkäriisi koirasi ruoansulatusongelmissa.

Lue lisää: Koiran allergiat

Rekisteri- ja tietosuojaseloste - Prima Pet PremiumVerkkopalvelut: Mediasignal