Aikuinen koira

Tärkeimpänä tavoitteena aikuisen koiran ruokinnalle voidaan pitää riittävää ravintoaineiden saantia suhteessa liikunnan määrään ja toisaalta lihavuuden ennaltaehkäisyä.

Aikuiseksi koira voidaan määritellä monella eri tapaa. Rodulle tai rotulinjalle ominaisen säkäkorkeuden saavuttaminen kertoo, että tukielinten (luusto, rustot) koko alkaa saavuttaa aikuisen koiran mittasuhteet. Tässä vaiheessa liikuntaelinten (lihakset, jänteet) voima, koordinaatio, koko ja muoto saattavat vielä muuttua. Osa kääpiö-/pienikokoisista roduista saavuttavat rodulle tyypillisen säkäkorkeuden noin 6 kk ikäisenä. Vastaavasti iso-/jättirotuisilla koirilla tyypillinen säkäkorkeus saavutetaan noin 12-18 kuukauden ikäisenä. Tässä vaiheessa liikuntaelimet tarvitsevat vielä harjoitusta kehittyäkseen tukemaan tukirankaa koiralle parhaalla mahdollisella tavalla. Oikea ruokinta tukee luuston kehittymistä. Aikuisen koiran proteiinien, rasvojen ja kivennäisten tarve muuttuu verrattuna pentuvaiheeseen. Ruokinnassa painopiste siirtyy aikuisella koiralla enemmän kasvun tukemisesta elimistön energian-/proteiinitarpeen ylläpitämiseen sekä kuluttamisen ja palautumisen tukemiseen.

Liikuntaelinten kehittyminen juuri aikuistuneella koiralla vaatii vielä koordinaation harjoittelua. Tämän vuoksi rasitustaso kannattaa pitää kohtuullisella tasolla. Lihasten ja jänteiden koko ja kestävyys alkavat kehittyä harjoituksen myötä, joten harjoittelun teho ja kesto kannattaa pitää kohtuullisena, jotta tuki-ja liikuntaelimille ei tule kohtuutonta rasitusta. Tässä vaiheessa on ruokinnassa siirrytty aikuisen koiran ruokintaan.

Koiran saavutettua 2-3 vuoden iän voidaan harjoittelua ja muuta liikuntaa alkaa määrällisesti lisäämään. Koiran omistajan tulee selvittää omistamastaan rodusta missä vaiheessa koiran raajat ja selkä alkavat olla valmiita pitkäkestoisiinkin lenkkeihin tai vastaavasti enemmän hyppimistä ja kiipeilyä vaativiin lajeihin.

Ruokintakerrat päivässä voivat aikuisella terveellä yksilöllä olla hyvinkin vaihtelevia. Aikuisen koiran ruokintarytmi määrittyy usein enemmänkin perheen päivärytmin perusteella. Peruslähtökohtana kuitenkin, ettei ennen lenkkiä tai hyppyjä/kiipeilyjä saa mahalaukkua täyttää ruoalla. Täydellä mahalaukulla on vaikea liikkua ja se voi altistaa mm. mahalaukun kiertymälle.

Ruokinnan perustoimivuuden omistaja pystyy tarkastamaan päivittäin ulosteen kiinteydestä, suoliston muusta toimivuudesta ja ruokahalusta. Lihapitoisella ruoalla oikein annosteltuna koirasi pysyy sopivassa lihavuusluokassa. Hyvin imeytyvällä ruoalla koirasi palautuu hyvin liikunnan jälkeen, nukkuu hyvin ja näkee kauniita unia.

Omistajan tulee muistaa myös lemmikin ruokkimiseen liittyvä hierarkia; lauma vahvin kontrolloi ruokaa. Tällä on myös suuri merkitys koiran koulutuksen onnistumiseen.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste - Prima Pet PremiumVerkkopalvelut: Mediasignal