Tärkeimmät tarvikkeet koiranpennulle

Koiranpennun saapuminen kotiin on jokaiselle koiranomistajalle unohtumaton ja hieman jännittäväkin hetki. Pennun kotiutuminen on hyvä pitää kiireettömänä ja stressittömänä – siispä on tärkeää varautua uuteen pentuun jo etukäteen hankkimalla sille tärkeät tarvikkeet ja ruuat jo valmiiksi.

Panta ja talutin

  • Pienelle pennulle sopii usein kevyt ja kestävä nylonpanta, jossa on helppo klipsikiinnitys.
  • Älä käytä pennulla kuristuspantaa tai metallipantaa.
  • Pannan tulee olla tarpeeksi napakka, jotta pentu ei pääse vetkuttelemaan siitä irti – kuitenkin ilman, että se kuristaa tai hiertää koiran kaulaa.
  • Pentuaikana kannattaa totuttaa pentu kulkemaan lyhyessä parin metrin pituisessa hihnassa, jotta se tottuu kulkemaan sinun kävelyvauhtisi mukaan. Kelataluttimen voit ottaa käyttöön, kun pentu on oppinut kävelemään lenkillä rauhallisesti ja pystyt kontrolloimaan pennun liikkumista paremmin.

Kurkkaa isommalle pennulle ja aikuiselle koiralle sopivat Hau-Haun pehmeät nylonpannat sekä heijastavat pannat pimeisiin iltoihin.

Tunnistuslaatta

  • Kaulapantaan kannattaa hankkia tunnistuslaatta, josta löytyy koiran nimi, omistajan nimi sekä puhelinnumero.
  • Muista myös siruttaa koira eläinlääkärissä!

Ruoka- ja vesikuppi

  • Pennun ruoka- ja vesikuppeja tulee monessa eri väreissä, koissa ja materiaaleissa. Muovinen kuppi on kevyt ottaa matkalle mukaan, mutta siihen voi jäädä bakteerikasvustoa, mikäli kupin pinnoite on päässyt naarmuuntumaan. Siksi onkin hyvä, että valittu kuppi on konepestävä ja tarpeeksi kovaa materiaalia.
  • Ruostumattomasta teräksestä tehdyt metallikupit sekä keraamiset kupit ovat kestäviä, eivätkä painonsa vuoksi yleensä joudu pennun leikkikaluiksi.

Peti ja kuljetustarvikkeet

  • Pentu on hyvä opettaa tunnistamaan oma nukkumapaikkansa jo alusta alkaen. Oma peti on koiralle paikka, jossa se voi olla rauhassa ja tuntea olonsa turvalliseksi.
  • Matkustaminen on turvallisempaa ja helpompaa, kun pennulla on kuljetushäkki, jossa oma peti tuo sille turvaa ja mukavuutta matkustamiseen. Myös kunnolliset autovaljaat tai autohäkki ovat hyviä vaihtoehtoja isomman pennun reissuihin.
  • Matkoilla myös kätevät siisteysalustat tuovat pelastuksen vahinkojen sattuessa. 

Muut tarvikkeet

Riippuen pennun rodusta, tarvitset myös erilaisia välineitä pennun hyvinvointiin:

  • Kynsisakset
  • Punkkipihdit
  • Pehmeä harja tai kampa
  • Hellävarainen shampoo ja hoitoaine
  • Koirien hammasharja ja –tahna
  • Pyyhe
  • Trimmaussakset

Lelut, herkut ja luut

  • Penturuuan lisäksi pentu tarvitsee paljon virikkeitä ja tekemistä. Aktivointilelut sekä temppujen opettaminen herkkujen avulla antavat pennulle sen tarvitsemaa aivotyötä sekä takaa paremmat yöunet niin omistajalle kuin pennullekin.
  • Turvalliset puruluut sekä purulelut säästävät kenkiäsi ja huonekalujasi pienten naskalien jäljiltä.

Muista valvoa pentuasi aina sen syödessä luita tai leluja. Pennut eivät osaa aina hillitä puremistaan tai leikkejään ja voivat vahingossa nielaista lelun osia tai ahmia luita liian isoissa paloissa.

penturuoka

Rekisteri- ja tietosuojaseloste - Prima Pet PremiumVerkkopalvelut: Mediasignal