Paragilityn pauloissa

Jonnan arki Koirakansalaisena täyttyy paragilityn huumasta. Ropperi-koira antaa Jonnalle tukea, voimaa ja energiaa jaksaa elämää jokapäiväisten kipujen kanssa.

Yöllä kipu valvottaa minua, kaularankaa jomottaa, kättä pistelee ja polvia pakottaa. Aamut ovat tahmaisia ja hitaita huonosti nukutun yön vuoksi. Ropperi-koira on tehnyt parhaansa rauhoittaakseen emäntänsä tuskaisuutta parkkeeraamalla lämmittämään kipukohtia ja levottomia jalkoja. Se kyllä tietää missä kipu on. Toisinaan se saa valvojalta yöllisen hieronnan, joka rauhoittaa molempia, ja uni tulee vihdoin tunniksi muutamaksi.

Aamupalan jälkeen pääsemme vihdoin ulos. Ensimmäisten tukalien askeleiden jälkeen keho rentoutuu kävelystä. Metsä on onneksi lähellä. Siellä molemmille on aina uutta ihmeteltävää ja tilaa hengittää sekä havainnoida asioita itsensä ulkopuolella. Ropperi hössöttää. Energisyydestä ei ole pulaa! Lähes joka päivä minulta kysytään, että onko se vielä pentu. Juu, on se, kuusivuotias pentu!

Agilityradalla kipu unohtuu edes hetkeksi, ja fysiikka ja motoriikka paranevat. Liikkuminen helpottaa oloani. Haluan kehittyä taitavammaksi ohjaajaksi ja haastaa itseäni sekä Ropperia. Paragility, ja koiraharrastus ylipäätään, antaa minulle vastapainoa: se tuo merkitystä ja sisältöä elämään jokapäiväisen kivun kanssa. Ropperi on mitä parhain ”Personal Terrier”, joka muistuttaa, että periksi ei anneta, vaan jatketaan rohkeasti eteenpäin.

Agility kuntouttaa myös muilla tavoin kuin vain fyysisesti. Kilpaileminen vaatii keskittymistä, muistamista ja omien pelkojen voittamista – niin koiralta kuin ohjaajaltakin. Paragility on myös auttanut minua hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, kaikkine vikoineni ja vammoineni. Samalla tavoin agility vaatii myös koiran persoonallisuuden hyväksymistä sellaisena kuin se on.

Lue Camillan koirakansalaistarina »



Palaa etusivulle »

Rekisteri- ja tietosuojaseloste - Prima Pet PremiumVerkkopalvelut: Mediasignal