Koiran hankkiminen on pitkäaikainen päätös Hau-Hau Champion.

Koiran hankinta

Koiran hankinta on aina huolellisesti harkittu päätös, oli kyseessä sitten pehmoisen pörröinen pikkupentu tai jo naskalihampaistaan luopunut aikuinen koira. Elämä koiran kanssa on parhaimmillaan vilpittömän iloista ja onnellista, mutta se voi joskus myös yllättää vaativuudellaan.

Moni koira elää ihmisen kumppanina 10–15 vuotta. Harkitse siis tarkkaan, sopiiko koiran hankinta elämäntilanteeseenne ja perheenne arkeen. Etsi etukäteen tietoa siitä, millainen eläin koira on ja mitä koiran omistaminen vaatii.

HARKITSETKO KOIRAN OTTAMISTA TAI ONKO TALOSSA JO PIENI PENTU? KATSO KOIRANKOULUTTAJA TOMMY WIRÉNIN VIDEOSARJA KOIRAN HANKINNASTA JA PENNUN KOULUTUKSESTA.

Pohdi näitä ennen koiran hankintaa

Raha: Koiran hankinta ja omistaminen sisältää paljon muitakin kuluja kuin koiran ostohinnan, sillä koirasta koituu kuluja koko sen elämän ajan. Koiran säännöllisiin menoihin kuuluvat vähintään ruoka ja rokotukset. Lisäksi koiralle on hankittava tarvittavat ulkoilu- ja hoitovälineet, ja joidenkin koirarotujen turkkia täytyy hoitaa trimmaajalla. Koiranomistajan on varauduttava myös eläinlääkärikäynteihin ja lääkekuluihin.

Aika: Sinulla täytyy olla päivittäin riittävästi aikaa koiralle. Koirasta huolehtimiseen on lähtökohtaisesti sitouduttava koiran eliniäksi.

Elinympäristö: Voiko asunnossasi pitää koiraa? Pääseehän koira ulkoilemaan turvallisesti ja tekemään tarpeensa ulos rauhassa? 

Allergiat: Eihän sinulla tai perheenjäsenilläsi ole allergiaa? Vaikka jotkin rodut voivat allergisoida hieman vähemmän kuin toiset, on hyvä muistaa, että altistuminen tietylle allergeenille on hyvin yksilöllistä. 

Ulkoilu ja harrastukset: Kaikki koirat tarvitsevat ulkoilua ja aktivointia joka päivä. Koiran kanssa täytyy ulkoilla useita kertoja päivässä, ja pentuaikana pissahätä voi yllättää jokaisen ruoka-, uni- ja leikkihetken jälkeen. Yhteinen harrastus tai aktivointileikit tuovat iloa myös omistajalle sekä pitävät koiran energisenä ja mielen virkeänä. Lue, mitä kaikkea voit koiran kanssa harrastaa.

"Koiran hankinta, kuvituskuva sydämet"

Millainen koira perheeseemme sopii?

Eri koirarodut on jalostettu tiettyä käyttötarkoitusta varten, mikä heijastuu koiran käyttäytymiseen. Tämän vuoksi koiraa ei pidä koskaan valita vain ulkonäön perusteella, vaan aina on huomioitava rodun tai rotutyypin erityispiirteet, kuten luonne ja liikunnantarve. Myös sekarotuinen koira perii ominaisuuksia niiltä roduilta, joita sen suvussa on.

Mieti etukäteen, mitä koiran kanssa halutaan tehdä, voitko tarjota koiralle riittävästi sen rotutyypin vaatimaa tekemistä ja minkä luonteinen koira perheeseenne sopii. Esimerkiksi tavoitteelliseen harrastamiseen kannattaa valita ihmisen kanssa työskentelystä nauttiva koira, ja lapsiperheessä koiralta vaaditaan usein seurallisuutta, ihmisystävällisyyttä ja hyviä hermoja. 

HALUATKO VALITA KOIRASI RUOAKSI KOTIMAISEN KOIRANRUOAN? TUTUSTU HAU-HAUN KOTIMAISIIN KUIVARUOKIIN, JOTKA VALMISTAMME PIRKANMAALLA NOKIAN NAPPULATEHTAALLA.

Mistä koiranpentuja löytää?

Kun perheenne on tehnyt päätöksen koiranpennun ottamisesta, on aika tutustua kasvattajiin. Rotuyhdistysten ja Kennelliiton nettisivuilla on pentuvälityspalstoja, joista voit etsiä pentueita. Monet kasvattajat kertovat myös omilla nettisivuillaan pentuesuunnitelmista.

Kennelliiton KoiraNet-tietokannasta voit tarkastella muun muassa kasvattajan rekisteröityjä pentueita, pentueen sukutaulua sekä vanhempien terveys-, kilpailu- ja koetuloksia. Kennelliiton verkkosivuilta löydät lisää tietoa koirien terveystutkimuksista sekä kilpailulajeista ja kokeista.

Joidenkin rotujen pennut varataan nopeasti, ja omaa pentua voi joutua odottamaan hyvän tovin. Odotteluaika kannattaa käyttää hyödyksi ja opiskella vaikkapa koiran käyttäytymistä ja positiivisia koulutusmenetelmiä.

TIEDÄTKÖ JO, MITEN KOIRANPENTUA RUOKITAAN JA MILLAISTA RUOKAA PENTU TARVITSEE? LUE HAU-HAUN OHJEET KOIRANPENNUN RUOKINTAAN.

"Koiran hankinta, kuvituskuva puruluut"

Koiran hankinta vastuullisesti

Valitettavasti myös Suomessa on pentutehtailua eli epäeettistä koirankasvatusta, jossa koiria pidetään huonoissa oloissa ja narttuja pennutetaan rahan toivossa jatkuvasti. Koiran hankinta on siis tehtävä tarkasti, jotta et päädy tukemaan koirien huonoa kohtelua.

Mistä tunnistaa vastuullisen koirankasvattajan?

  • Kasvattaja valitsee jokaiselle pennulle kodin huolellisesti. Hän on kiinnostunut siitä, millaiseen kotiin pentu on tulossa.
  • Kun menet katsomaan pentua, näet myös pentujen emän ja muut pennut. Usein pentua käydään katsomassa vähintään kerran ennen sen hakemista uuteen kotiin.
  • Kasvattaja tekee pennun myynnistä kirjallisen sopimuksen, ja pentu haetaan kasvattajan kotoa.
  • Kasvattaja antaa ohjeita pennun ruokintaan ja hoitoon.
  • Pentu on rekisteröity ja tunnistusmerkitty, eli sillä on Kennelliiton rekisteritodistus ja mikrosiru tunnistamista varten.

Lue lisää vastuullisesta koiran hankinnasta Kennelliiton Hankikoira.fi-sivuilta.

Ottaisinko sittenkin aikuisen koiran?

Koiran hankinta ei aina tarkoita pennun ottamista, sillä kodittomia aikuisia koiria on Suomessakin paljon. Uutta kotia etsiviä aikuisia koiria voi löytää esimerkiksi eläinsuojeluyhdistysten, rotujärjestöjen tai kasvattajien kautta.

Aikuinen koira saattaa joutua vaihtamaan kotia useista eri syistä. Pyri selvittämään mahdollisimman hyvin koiran taustoja, sillä koiran aiemmat kokemukset voivat vaikuttaa koiran elämään ja käytökseen hyvin paljon.

MIKSI AIKUISESTA KOIRASTA VOI JOUTUA LUOPUMAAN? LUE HAU-HAUN ARTIKKELI KOIRAN KODINVAIHDOSTA.

Voit antaa kodin myös ulkomaalaiselle, kodittomalle rescuekoiralle. Suomessa on useita yhdistyksiä, jotka välittävät rescuekoiria. Jos haluat tarjota kodin rescuelle, muista valita vastuullisesti toimiva yhdistys, joka hoitaa muun muassa eläimen rokotukset ja loishäädön kuntoon lähtömaassa ja tuo koiran Suomeen maahantuontisäädösten mukaisesti. Rescuekoira on saattanut elää aiemmin rankkaa katukoiran elämää, mikä voi näkyä koiran käytöksessä ja terveydessä. Tämä on hyvä huomioida, jotta osaat varautua koiran mahdollisiin erityistarpeisiin.

AIKUISESTAKIN KOIRASTA SAAT IHANAN YSTÄVÄN JA KUMPPANIN MONEKSI VUODEKSI, ILMAN PENNUN NASKALIHAMPAIDEN TEKEMIÄ TIHUTÖITÄ.

Pentu tulee taloon -videosarja

Hau-Hau tekee yhteistyötä Koti koiralle -ohjelmastakin tutun koirakouluttaja Tommy Wirénin kanssa! Julkaisimme somessa ja Youtube-kanavallamme sarjan videoita, joilla haastattelemme Tommya koiranpennun hankinnasta ja kotiuttamisesta. Katso koirakouluttajan hyödylliset vinkit koiran hankintapäätöksen tueksi.

KATSO VIDEOT

Kaipaatko lisää vinkkejä pentuarkeen?

Onko sinulla jo koiranpentu kotona tai harkitsetko koiran hankintaa? Löydät sivuiltamme paljon hyödyllistä tietoa pentuarjen tueksi.

LUE LISÄÄ

Mitä tarvikkeita koiranpennulle tulee hankkia Hau-Hau Champion

Mitä tarvikkeita koiranpentu tarvitsee?

Ennen koiranpennun kotiutumista on hyvä tarkistaa, että kaikki tarpeelliset tarvikkeet on hankittuna valmiiksi. Lue mitä tarvikkeita tulee hankkia, kun koiranpentu tulee kotiin.

LUE VINKIT