Hau Hau Champion Premium

Hau-Haun lumilautailija -yhteistyökumppani Merika kertoo tällä kertaa tositarinoita perheen koiran Javin pikku koiramaisuuksista ja koiruuksista.

Äitini lähti siskonsa kanssa mokiltä ruokakauppaa kohti pyorillä, olihan matkaa vain muutama kilometri. Toisen pyörän ritsille oli kiinnitetty iso laatikko, johon Javi istutettiin. Javi oli nätisti matkan ajan, ja ohi ajavat autot hidastivat vauhtia ihaillakseen kyydissä matkustavaa koiraa. Kävelijät huutelivat ”katsokaa, onko siellä koira!” Onhan se söpö ilmestys, kun karvat hulmuavat tuulen mukana. Suupielestä kasvavat karvat ovat hieman tummia, lähes mustia. Näyttää kuin Javin hymy jatkuisi poskia pitkin tuulen hulmuttaessa karvoja. 

Isoäitini rakastaa Javia, ja hän on varmasti Javin lemppari-ihmisiä. On ihastuttavaa, kuinka vanhakin nuortuu, kun pikkukoira kutsuu kanssaan leikkimään, ja he juoksentelevat ja hyppelevät pitkin pihaa!

Javin isäntä käy vikonloppuisin pitkillä vaelluksilla, jonne Javi monesti lähtee mukaan. Se saattaa samoillajonkun aikaa hänestä erossa, mutta aina se palaa tutuille vaellusreiteille häntä heiluen. Toisinaan vaelluksille osallistuu muitakin perheenjäseniä, ja Javi on sitä enemmän mielissään, mitä enemmän on laumaa mukana! 

Javi oli tädilläni hoidossa, ja sattumalta myös hänen lähellään asuvalla ystävällä oli myös koira hoidossa. Ystävän hoitokoira oli suuri irlanninsusikoira, Zelda. Sen rinnalla Javi oli pieni paketti, joka hyppi Zeldan päälle innosta piukeana. Zelda oli hitaasti lämpiävämpää sorttia, mutta lopulta sekin innostui, ja alkoi hyppiä Javin päälle. Tätini pelkäsi Javin liiskautuvan sen alle koirien jatkaessa innoissaan toistensa kimpusssa. 

Eräs juhannus Javin todettiin lähteneen yhdelle seikkailuistaan, ja sen perään huudeltiin toista tuntia. Läheisillä mökeillä ei ollut koiria, joiden haju olisi voinut Javia houkutella, ja mokki oli saaressa, joten kauas se ei olisi lähtenyt. Ilta alkoi hämärtyä. ja lopulta Javia haettiin kaikkien hereillä olevien voimin, mutta turhaan. Äitini ollessa jo huolesta syrjällään, Javi tuli takaisin noin viideltä aamuyöstä, into piukeana ja häntä heiluen. Emme keksineet missä se oli seikkaillut, mutta hyvässä fysiikassa ja mielentilassa se retkeltä palasi. 

Äidillä on toisinaan Hau-Haun kuivattuja kanasuikaileita auton keskilokerossa. Äiti sai virneen huulille, kun herkut maistuivat kuskille, ja lopulta hän kertoi niiden olevan tarkoitettu Javille. Mausta kuski ei ollut huomannut!  

Sitten oli se kerta, kun äiti jätti Javin autoon käydäkseen huoltoasemalla. Takaisin tullessaan ovet oli lukossa ja Javi sisällä. Kaveri oli painanut tassullaan lukituksen päälle, ja avain oli sisällä. Ei auttanut kuin odotella vara-avaimen saapumista paikalle.

Tätini avomies Rolf ei ole koiraihmisiä. Javin ollessa heillä Rolf havahtui tunteeseen, että häntä tarkkaillaan. Hän kääntyi tutkailemaan huonetta, ja kohtasi Javin nappisilmien tuijotuksen. Rolf koki tämän hankalaksi tilanteeksi, vaikka Javihan vain seuraili hänen puuhiaan. Minut ja lähes kaikki muutkin tuo nappisilmien tuijotus saa herkistymään, joten Javi oli ihmeissään, kun katse ei Rolfiin toiminut. 

Kesävinkki: Jos mokiltä löytyy lainelauta 80-luvulta, ota mela käteen ja koira kyytiin. Stand Up Paddle boarding eli SUPpailu oli viime kesän juttu, tähän versioon ei tarvittu edes asianmukaisia välineitä! 

Mitä se Javi oikein tarkkailee. Peurahan se siellä! Lähti lopulta juoksemaan peräänkin, mutta peura katos metsään parilla loikalla, ennen kun Javi ehti edes kiihdyttää!

Omista kuulumisistani sen verran, että loukkaantumisista huolimatta into laskemaan on kova, ja fiilistelen tulevaa talvea ihan täysillä jo nyt. Katsokaa nyt vaikka tätä kuvaa, jonka otti Harri Tarvainen :-)

Reissuilla bongaa koiria joka puolelta, oli sitten lentokentällä tai vuorilla. Makeeta tavata karvasia kavereita jopa yli 3000 metrissä! Kahdessa alemmassa kuvassa oleva noutaja toimi lumivyörykoirana Sveitsissä. Sen työ on vaativaa, mutta työmatkat sujuvat joutuisasti helikopterin kyydissä. 

Aurinkoa!

//Merika

Lumilautailija Merika lähettää terveisiä ja HAUskan videon perheen Javi-koiran lempitempuista. Videon linkki kuulumisten lopussa.

"Meidän hauvalle Javille kuuluu tasasen hyvää. Perheessä asuva Belgialainen vaihto-oppilas on tuonut vaihtelua ulkoiluttajiin. Turkkia käytiin trimmaamassa kesäksi, kohta kelpaa tallustella satamassa, toreilla ja viheriöillä.  

Javi ja meikä ollaan vähän samanlaisia, molemmat tykkää oppia uusia, sekä tehdä jo opittuja temppuja. Tässä videoo Javin lempparitempuista."

Katso Javin temppuvideo tästä linkistä.

Aurinkoo!  

//Merika

Uuden vuoden vaihtuessa tulee kelailtua mennyttä vuotta. Mun vuosi 2015 jäi päällimmäisenä mieleen ensimmäisenä kautena, jona pääsin haastaan itseäni rinteen lisäksi myös kaduilla laskiessa. Kisoista parhaiten meni MM skabat, josta nappasin yllätyshopeeta Big Airissa. Vuodesta 2011 oon voinut kauden päätteksi todeta, että takana on elämäni paras kausi. Voin selkä suorana todeta näin myös viime kaudesta.  

Katujen ulkopuolella laskemisessa parasta on frendit ja itsensä voittaminen. Rankinta on, kun et ländää temppua, vaan pannutat yhä uudestaan ja uudestaan. Hinkkaat päälle toista tuntia sitä samaa trikkiä, ja aina epäonnistut. Mutta kun kaiken sen yrittämisen jälkeen onnistut, se on sen arvosta.

MM kilpailut Kreiscbergissä lähti käyntiin mun päälajin Slopestylen harjotuksista aivotärähdyksellä. Harkinnan jälkeen jäin onneks Itävaltaan ja osallistuin Big Airiin. Oli hienoo seistä podiumilla Elenan ja Sinan kanssa, Roopen voitto samassa kisassa kruunas ton illan. 

MM skabojen jälkeen pidettiin mitalikahvit Tampereella mun kotimäen Mustavuoren aka Blägärin kahviossa. Olin ihan superfiiliksissä kun paikalle oli tullut perhe, ystäviä, kavereita ja kasvattajaseura Tatra Snowboardingin junnuja ja koutseja. Lumilaudan kokosesta kakusta ei jääny kun murusia :)

Kuva: Teemu Heljo

Nyt just oon Sveitsissä Laaxissa kisareissulla, lumisade on melkonen, saa nähdä päästäänkö kisaamaan! Katso vauhdikas video, jossa mukana muutama koirakaverikin, tästä linkistä.

Aluksi mainitsemallani kaduilla laskemisella tarkoitan rinteiden ulkopuolella oleviin "spotteihin" temppujen tekemistä sekä niiden kuvaamista videolle. Spotteja on mitkä vaan, joita pystyy lumilaudalla laskemaan; kaiteita, seiniä eli wallrideja tai hyppyjä minkä vaan esteen yli. Lumilautailuelokuvia kuvataan juuri katuspoteilla sekä isoilla vuorilla. Kisoista ei leffoja kuvata. Elokuvaan tulee porukan jokaselta laskijalta oma biisin mittainen partti, eli tiivistettynä kauden parhaat otokset.                   

Katulaskeminen ja kuvaaminen haastaa laskijaa eri tavalla kuin kilpailut. Spottien löytämiseen tarvii luovuutta ja paikallistuntemusta. Vauhti, hyppyrit ja alastulot on hoidettava itse. Temput pitää todella olla hallussa, niitä ei kannata lähteä opettelemaan kun kaiteen alla vaanii kiviset portaat. Kuvatessa tärkeimpiä asioita on laskutyyli, myös kuvaajalla on lopputuloksen kannalta iso merkitys. Mulle on tärkeetä, että saan voitettua itseni, enkä kisaa kavereita vastaan. 
Oon katuspoteilla vielä aikas untuvikko, opittavaa on paljon ja into oppimiseen kova. Ennen kaikkea opin itsestäni laskijana, ja tunnen kehittyväni. Kaveriporukka jossa kuvaan on nimeltään Kaira, se sai alkunsa lukioaikana. Ei oteta hommaa liian tosissaan, ilman budjettia me tätä hommaa tehään. Sydämen palosta. Viimekauden leffa on katsottavissa tästä linkistä.

Tulevan kauden tavoite on saada kuvattua temppuja joihin olen oikeasti tyytyväinen sekä oppia rinteessä ihan uusia trikkejä.

Lumilautailun ulkopuolisia tavoitteita vuodelle 2016 on yhteydenpidon parantaminen (akku loppuu turhan usein puhelimesta ja yleensä rästissä on joku meili), lihansyönnin vähentäminen ja tehdä vähemmän ratkaisuja täysin omin päin. Koen, että yhteisössä merkityksellisyys antaa energiaa ja on muutenkin palkitsevaa. Antaa merkitystä itselle sekä muille. Tää maailma on liian ahdas, jos ei koeta sitä yhdessä. 

Rauhaa ja rakkautta vuoteen 2016, kaikille täällä tallaaville <3

Marraskuu, se vuoden pimein kuukausi. En haluu synkistellä, mut fakta se on. Onneks säät on kylmenneet ja valkosta kultaa on saatu taivaalta jo ympäri Suomen.

Viimeks kirjottelin Sveitsistä kauden tokalta lumileiriltä, se meni kyllä ihan nappiin! Säät jatku hyvinä, kehossa riitti potkua vikalle päivälle asti ja lasku kulki. Tässä videoo Sveitsin Saas Feesta, tuli melkein kuukausi oltua noilla mestoilla tänä syksynä, alko viihtymään siellä (kuvia noilta reissuilta löytyy aikasemmasta postauksesta). HUOM video sisältää koiria! ;) 

Katso video tästä linkistä.

Oli niin ihana laskea tuolla, että en olis malttanut mennä viikoksi Suomeen ennen seuraavaa leiriä. Jäähallilumetkin piti käydä testaamassa, kun oli pakko päästä laudan päälle missä tahansa muodossa. Lopputuloksena voin todeta, että jäähallireiliä on mukavampi laskea jos ei oo kuukautta takana jäätiköllä ennen sitä :D 

Viikon odottelun jälkeen pääsin leirille Innsbruckiin, Itävaltaan. Stubain jäätikölle olis siitä reilu tunnin matka, ja Stubain parkki on Euroopan parhaita, ellei paras tähän aikaan vuodesta. Matkustuspäivän iltana iski sitten aika kirkkaalta taivaalta järkyttävä mahakipu, ja lopulta kouristeli niin pahasti, että suostuin lähteen sairaalaan (en erityisemmin pidä niistä paikoista). Akuutti kouristelutilanne alko just helpottamaan kun pääsin lääkärille ja tutkimuksiin. Ultraäänessä löydettiin tyrä, eli repemä, josta mun paksusuoli oli lähteny seikkailemaan väärään paikkaan.

Jouduin yöks tarkkailuun paikalliseen sairaalaan, koko keho oli edelleen vähä krampissa niistä kouristuksista. Aamulla heräsin vuorimaisemiin sairaalassa, mun sängyn yläpuolella oli saksankielinen kyltti jonka opin tarkoittavan ei ruokatarjoilua. Huonekaverina kaks 70+ itävaltalaista leidiä, joista kummaltakaan ei lähteny sanaakaan englantia. Tiesin, että edessä oli konsultointia lääkäreiltä, leikkaus, vakuutusyhtiön kanssa säätäminen, läheisten infoominen, uudet lennot… ties mitä. Silti olin tosi helpottunut kun oli lähes kivuton olla. En voinut olla ees harmissaan, kun vika on synnynnäinen eikä itse kaatumalla aiheutettu.

Liikuntakieltoon ne mut laittoi ja mitään painavaa en saanut nostaa, ettei suoli pullahtais uudestaan paikoiltaan. Mitä pikemmin homman leikkais sen nopeammin pääsisin parantuun operaatiosta. Lensin seuraavana aamuna suomeen ja tähystysoperaatio tehtiin kolmessa vartissa. Operoiva lääkäri oli tän vaivan asiantuntija, ja korjannut samantyyppisen vaivan yhdeltä maajoukkuekavereista. Olin tosiammattilaisen käsissä, joka anto mielenrauhan.

Jouduin haavojen takia ottaan vähän iisisti, mutta vapauduin liikuntakiellosta, kivun sallimissa rajoissa. Sen rajat joutu vähän koetukselle jo samalla viikolla, messukeskuksessa järjestettävillä Boardexpoilla. Messuilla on joka vuosi pirun hauskaa, kun on paljon frendejä samoilla mestoilla. Jo parin tunnin kiertely tuolla messuhallissa kulutti kaiken energian ja joutu lähteen aikasin himaan, myös iltatapahtumista. Parantumisprosessi pakotti mut ottaan iisimmin.

Mikä ei tapa se vahvistaa!? Vähän huolestuneempi fiilis sairaalassa Innsbruckissa vs. leikkauksessa Helsingissä.

Nyt voin sanoo olevani jo ihan kunnossa. Laskemistakin pääsin testaan viikon päästä operaatiosta Rukalla ja hyvin kesti. Lähes kivutonta ekasta päivästä alkaen! Ruka avas ekan rinteen jo 16.10. Eli jos ei oo mahkuja lähtee Keski-Eurooppaan jäätiköille ja mielii laskemaan, ei muuta kun nokka kohti tunturia! Tarpeeks ajoissa kun lähtee ajaan ehtii vielä ennen seiskaa mäkeen :) 

Ruka marraskuussa, suosittelen lämpimästi!!

Kisakausi starttaa yleensä näihin aikoihin vuodesta, niin tälläkin kaudella. Tänä viikonloppuna oli Itävallan Planaissa WorldSnowboardTourin osakilpailu Pleasure Jam. Yleensä kisat järjestetään Dachteinin jäätiköllä, Planaihin ne siirrettin huonon lumitilanteen takia. Kisoihin valmistautuminen ei voi olla rikkonaisempi; Saas Feessa oli tosi hyvä hyppiä, Stubain leiri vaihtu sisäelintähystykseen ja siitä toipumiseen ja Rukalla oli laskettavana vaan reilejä.

Itävaltaan me tultiin jo keskiviikkona, että olis saanu harkkapäiviä ennen kisaa. Lumitilanteen takia parkki avattiin vasta kisapäivän aamuna ja ennestään lyhyet harkat alotettiin puol tuntia myöhässä. Eihän siinä tatsia kerenny saada ja kaaduin molemmat ranit. Harmitti todella niinkun aina kisoissa epäonnistuessa. Samalla mietin että jos olis etukäteen voinut tietää olosuhteet, olisin skipannu nää kisat. Turha reissu siis mutta tulipa tehtyä. Itävallassa on nätit maisemat, let's stay positive! 

Nyt matkalla Suomeen kohti uusia seikkailuja! Don't let anything bring you down! 
Ihanaa talven alkua ja joulun odotusta kaikille toivottelee, 

Merika

ps. jos käytät Instagramia mut löytää sieltä nimellä gettomeme, kuvia pääsee selailemaan myös tästä http://www.instagram.com/gettomeme

Terve!

Mä oon Merika Enne, ja mä lautailen. Lyhyen ytimekkäästi tiivistettynä. Lumilautailu on lähimpänä sydäntä, sen lajin ympärillä mun maailma pyörii. Näin kesällä vaihdoin lumilaudasta vesilautaan, rullalautaan ja surffilautaan. 

Kaikennäkönen lautailu on mulle iloa ja hetkessä elämistä, enkä oikein osais kuvitella elämää ilman sitä. Säkin varmaan pidät yhtä paljon sun koirasta, eli meillä on jotain yhteistä! Siis rakastamme harrastusta, tunnetta joka tulee tämän parissa vietetystä ajasta. Kenties jopa niin paljon, että siitä on tullut elämäntapa. En nyt suinkaan vertaa Koiraa lumilautaan, mutta yhtä sitovia voivat molemmat olla. Ja oli harrastaminen sitten elämäntapa, tai vaan arkea rikastuttava jaloissa pyörivä karvapallo, se on arvokasta. 

Mun ensimmäinen muisto lumilautailusta on vuodelta 1998, kun 6 vuotiaana kaatuilin menemään Tampereen Mustavuoressa. Ensimmäinen koira meillä oli jo kauan sitä ennen, maalaistalossa syntynyt Reku. Reku oli musta iso koira, joka tykkäsi leikkiä meidän lasten kanssa. Muistan kuinka turvallinen fiilis tuli, kun se oli läsnä. 

Reku piti myöhemmin terveyssyistä lopettaa, toinen koira perheeseemme tuli vasta teini-ikäni alkupuolella, pieni Bichon Havannaise. Javeremos, kaikkien kesken Javi on vähän kaupunkilaisempi koira. Sen vanhemmat oli käynyt näyttelyissä, mutta Javi ei niissä niin viihdy. Sillä on pikkukoiralle ominainen hieman jääräpäinen ja itsetietoinen luonne, ja se on tosi fiksu. Pentuna Javi oli niin söpö karvapallo, että kaikki halus rapsuttaa sitä, siitä se ei oikein välittänyt. Se on niin päättäväinen, että tulee mieluummin rapsutettavaks kun siitä itestä siltä tuntuu. Porukassa Javi kuitenkin viihtyy, oli seurue kuinka iso tahansa. Javin lempparipuuhaa on temput, vaellukset, veneily ja kaikennäköiset reissut. Autossakin se viihtyy hyvin, jos avaa ikkunan niin se työntää kuonoaan ulos ja antaa tuulen hulmuttaa turkkia. Näky on aika veikee!!  

Javi 7vee, nää kuvat on tältä kesältä. Useille golfkentille saa ottaa koiran mukaan, ja mehän otetaan! Javi on tietysi fiiliksissä, kun se saa olla porukan mukana. Veneillyt se on jo ihan pienestä pitäen.

Mun tärkeimmästä dogista tähän hetkeen; oon nyt Sveitsissä maajoukkueleirillä, paikassa nimeltä Saas Fee. Lumiset olosuhteet on taattu, kun noustaan tonne jäätikölle 3600 metriin. Hissin yläasema taitaa olla 3800 metrissä, kyläkin jo 1800m. 

Oltiin täällä jo yhellä vajaa parin viikon leirillä, sit vajaa viikon breikki suomessa ja toinen pari viikkoa täällä. Ihan uskomattoman fiiliksissä kun pääsee lumille!! 8) Eka leiri meni tatsia palautellessa, nyt on tätä leiriä huonojen säiden johdosta 7 laskupäivää jäljellä (tällä kun sattuu huono sää ei oo kyse mistään pikku tuiskusta, kaikki hissit menee kiinni). 

Heti leirin ekana päivänä lauta tuntu hyvältä, ja pysty jatkaan siitä mihin viime leirillä jäi. Tavotteena saada hyvä tuntuma tuttuihin temppuihin isosta hyppyristä, joita on edessä tulevalla kaudella Big Air skaboissa. Haluun myös päästä kokeileen vähän uutta, lisätä puoli kierrosta lisää muutamaan spiniin.

Laskemisen lisäks meidän ohjelmistoon kuuluu korista tai lentopalloa ja kevyttä vaellusta. Kehoa huolletaan kevyen liikunnan lisäks joogalla, venyttelyllä ja kylmäaltaalla. 

 Saas Feen parkki on ihan mukiinmenevä! Maisemat on harvoin NÄIN hyvät mun "toimistolla" ;)

Kokeiltiin mun ystävän ja maajoukkuekaverin Kristiinan kanssa vähän akrojoogaa kesken vaelluksen.

Dogit on yhtä ihania missä päin maailmaa tahansa, ja niitä tuleekin bongailtua! Tänä aamuna matkalla gondolille tuli vastaan ihana paikallinen mopsi! 

Syksy on loistavaa aikaa kun alkaa laskukausi! Loistavaa on myös viilenevä raikas ilma ja kaikki värit luonnossa. Eimuuta kun niistä nauttimaan, harrastusten parissa :) 

Ihanaa syksyä kaikille!

-Merika
(one of the dawgs;)