Ihmeitä, onko heitä?

  • 12.12.2017

Tämä on viimeinen postaukseni rescue-koira Luckyn tarinasta. Luokoon se uskoa ihmeisiin ja asioiden taipumukseen järjestyä parhain päin: aina asiat eivät kulje kuvittelemiamme latuja!

Noin kaksi kuukautta sitten, melkein päivälleen vuosi siitä, kun hain Luckyn Suomeen, muutti hän uuteen kotiin. Kuten olen kirjoittanut, on matka Luckyn kanssa ollut haastava ja vähintäänkin työntäyteinen. Omat koiraomistajataitoni ovat olleet koetuksella ja olen saanut oppia paljon kärsivällisyydestä ja pitkäjänteisyydestä.

Päätös luopua koirasta oli pitkään kypsynyt, monelta kantilta puntaroitu, samalla vaikea ja helppo, täynnä haikeutta ja toiveikkuutta sekä uskoa. Jos matka koiran kanssa oli tähän asti ollut täynnä ihmeellisiä käänteitä ja johdatusta, uuden kodin löytyminen oli kirsikka kakun päälle. Näinkö tämän pitikin mennä, mietin. Palataan ajassa muutama kuukausi taaksepäin.

Huolimatta Luckyn hurjasta kehityksestä arki oli edelleen haastavaa ja aloin yhä vahvemmin tuntea riittämättömyyttä tarjota puitteita ja johtajuutta, jota tämä erityinen koira olisi tarvinnut. Hän joutui viettämään päivisin liikaa aikaa yksin ja tasaisin väliajoin olisi ollut tarvetta hoitopaikalle viikonlopun yli. Stressikoiralle tämä ei ollut paras mahdollinen asetelma. Kun olin aikani vetänyt köyttä itseni kanssa luopumisesta, oli aika todeta, että se olisi parasta sekä koiralle että minulle. Olisi aika opetella irtipäästämisen taitoa, joka niin helposti muuttui mielessä epäonnistumiseksi – jälleen kerran yksi monista oppitunneista, mitä tämä ihmeellinen koira oli tullut näyttämään. Pyysin ääneen apua maailmankaikkeudelta, että löytäisimme Luckylle uuden kodin, sopivan lauman ja omistajan, jolla olisi taitoa ja ymmärrystä. Lucky ansaitsi hyvän elämän kaikkien koettelemusten ja matkanteon jälkeen.

Kuin ihmeen kaupalla, kaksi päivää pyynnön jälkeen, tapasin erityisen naisen ollessani kävelyllä Luckyn kanssa. Kuljimme jonkin aikaa yhtä matkaa puhuen koiristamme. Muistan, että oloni oli synkkä luopumispäätös tuoreena mielessäni. Ensin en meinannut mainita luopumisesta mitään, kunnes huomasinkin kertovani, että etsin Luckylle uutta kotia, joka olisi hänen tarpeilleen sopivampi. Nainen katsoi suoraan silmiini ja sanoi epäröimättä, että: ”Minä voin ottaa sen". Mietin epäuskoisena, että näinkö helposti tämä voi käydä?

Reilu kuukausi ensitapaamisestamme Lucky muutti naisen luokse. Hän pääsi parhaaseen mahdolliseen kotiin, osaksi laumaa, jossa on naisen lisäksi 12-vuotias, häkellyttävän viisas ja rauhallinen bordercollie sekä pullea, mutta leikkisä kissa. Erityiseksi kutsun naista siksi, että hänessä on jotain hyvin samaa, villiä kulkuriluonnetta kuin Luckyssakin – ilmankos se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Lisäksi nainen on hyvin eläinrakas, hänessä on vuosien tuomaa kokemusta ja viisautta, ja mikä parasta hän viettää käytännössä kaiken aikansa eläinkatraansa kanssa.

Jokin syvempi ymmärrys minussa tiesi, että näin tämän kuuluikin mennä. Ihan oikeasti olin hakenut Luckyn tälle naiselle. Olin ollut välikappaleena ja saanut mittaamattomasti oppia kaikesta mitä olin Luckyn kanssa kokenut. En voinut kuin tuntea syvää ihmetystä ja kiitollisuutta. Lucky on sopeutunut uuteen kotiinsa erinomaisesti. Haasteet Luckyn käytöksessä eivät ole kadonneet taikaiskusta, mutta kehitystä on tullut valtavasti ja hän on saanut kaipaamansa läsnäoloa ja johtajuutta.

Ihastuttavinta on varmasti Luckyn ja perheen kissan ystävyys, joka ei kuitenkaan ole ollut ihan rakkautta ensisilmäyksellä. Alun välienselvittelyiden jälkeen he ovat nyt kuitenkin parhaat kaverukset: leikkivät ja jahtaavat toisiaan ja toisinaan nukkuvatkin yhdessä kissan pedissä, tassut lomittain.

Taianomaista ja ihmeiden täyttämää joulua!

Rekisteri- ja tietosuojaseloste - Prima Pet PremiumVerkkopalvelut: Mediasignal