Ihmeitä, onko heitä?

  • 12.12.2017

Tämä on viimeinen postaukseni rescue-koira Luckyn tarinasta. Luokoon se uskoa ihmeisiin ja asioiden taipumukseen järjestyä parhain päin: aina asiat eivät kulje kuvittelemiamme latuja!

Noin kaksi kuukautta sitten, melkein päivälleen vuosi siitä, kun hain Luckyn Suomeen, muutti hän uuteen kotiin. Kuten olen kirjoittanut, on matka Luckyn kanssa ollut haastava ja vähintäänkin työntäyteinen. Omat koiraomistajataitoni ovat olleet koetuksella ja olen saanut oppia paljon kärsivällisyydestä ja pitkäjänteisyydestä.

Päätös luopua koirasta oli pitkään kypsynyt, monelta kantilta puntaroitu, samalla vaikea ja helppo, täynnä haikeutta ja toiveikkuutta sekä uskoa. Jos matka koiran kanssa oli tähän asti ollut täynnä ihmeellisiä käänteitä ja johdatusta, uuden kodin löytyminen oli kirsikka kakun päälle. Näinkö tämän pitikin mennä, mietin. Palataan ajassa muutama kuukausi taaksepäin.

Huolimatta Luckyn hurjasta kehityksestä arki oli edelleen haastavaa ja aloin yhä vahvemmin tuntea riittämättömyyttä tarjota puitteita ja johtajuutta, jota tämä erityinen koira olisi tarvinnut. Hän joutui viettämään päivisin liikaa aikaa yksin ja tasaisin väliajoin olisi ollut tarvetta hoitopaikalle viikonlopun yli. Stressikoiralle tämä ei ollut paras mahdollinen asetelma. Kun olin aikani vetänyt köyttä itseni kanssa luopumisesta, oli aika todeta, että se olisi parasta sekä koiralle että minulle. Olisi aika opetella irtipäästämisen taitoa, joka niin helposti muuttui mielessä epäonnistumiseksi – jälleen kerran yksi monista oppitunneista, mitä tämä ihmeellinen koira oli tullut näyttämään. Pyysin ääneen apua maailmankaikkeudelta, että löytäisimme Luckylle uuden kodin, sopivan lauman ja omistajan, jolla olisi taitoa ja ymmärrystä. Lucky ansaitsi hyvän elämän kaikkien koettelemusten ja matkanteon jälkeen.

Kuin ihmeen kaupalla, kaksi päivää pyynnön jälkeen, tapasin erityisen naisen ollessani kävelyllä Luckyn kanssa. Kuljimme jonkin aikaa yhtä matkaa puhuen koiristamme. Muistan, että oloni oli synkkä luopumispäätös tuoreena mielessäni. Ensin en meinannut mainita luopumisesta mitään, kunnes huomasinkin kertovani, että etsin Luckylle uutta kotia, joka olisi hänen tarpeilleen sopivampi. Nainen katsoi suoraan silmiini ja sanoi epäröimättä, että: ”Minä voin ottaa sen". Mietin epäuskoisena, että näinkö helposti tämä voi käydä?

Reilu kuukausi ensitapaamisestamme Lucky muutti naisen luokse. Hän pääsi parhaaseen mahdolliseen kotiin, osaksi laumaa, jossa on naisen lisäksi 12-vuotias, häkellyttävän viisas ja rauhallinen bordercollie sekä pullea, mutta leikkisä kissa. Erityiseksi kutsun naista siksi, että hänessä on jotain hyvin samaa, villiä kulkuriluonnetta kuin Luckyssakin – ilmankos se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Lisäksi nainen on hyvin eläinrakas, hänessä on vuosien tuomaa kokemusta ja viisautta, ja mikä parasta hän viettää käytännössä kaiken aikansa eläinkatraansa kanssa.

Jokin syvempi ymmärrys minussa tiesi, että näin tämän kuuluikin mennä. Ihan oikeasti olin hakenut Luckyn tälle naiselle. Olin ollut välikappaleena ja saanut mittaamattomasti oppia kaikesta mitä olin Luckyn kanssa kokenut. En voinut kuin tuntea syvää ihmetystä ja kiitollisuutta. Lucky on sopeutunut uuteen kotiinsa erinomaisesti. Haasteet Luckyn käytöksessä eivät ole kadonneet taikaiskusta, mutta kehitystä on tullut valtavasti ja hän on saanut kaipaamansa läsnäoloa ja johtajuutta.

Ihastuttavinta on varmasti Luckyn ja perheen kissan ystävyys, joka ei kuitenkaan ole ollut ihan rakkautta ensisilmäyksellä. Alun välienselvittelyiden jälkeen he ovat nyt kuitenkin parhaat kaverukset: leikkivät ja jahtaavat toisiaan ja toisinaan nukkuvatkin yhdessä kissan pedissä, tassut lomittain.

Taianomaista ja ihmeiden täyttämää joulua!

Biitsipäivä on paras päivä

  • 19.09.2017

Mikä olisikaan parempi paikka Luckylle temmeltää kuin koiraranta! Hän on kuitenkin täysverinen rantakoira, syntynyt ja elänyt ensimmäiset kuukautensa piskuisella paratiisirannalla Sri Lankalla. Mikä onni, että vain vartin ajomatkan päässä meillä on tällainen suomalainen paratiisiranta. 

Uimaan tämä otus ei mene, hervoton kahlaaminen ja säntäily rantavedessä riittää. Voi sitä elämisen riemua, kun saa kirmata vapaana suolaveden tuoksu nenässä. Mieleen tulee, että kuinka voimakas tunnemuisto koiralle syntyy – onko hiekkaranta aina hiukan erityisempi, rakkaampi Luckylle? Koen, että hän palaa kotiin, kun mennään rannalle. Saattaa olla kuvitelmaakin, ihmismielen taipumusta romantisoida asioita.

Muutama pikapulahdus ja ravistukset sitten voi ottaa rennommin.

Alkuhepulien ja pulahdusten jälkeen meno muuttuu hiukan rauhallisemmaksi. Lähdetään kulkemaan pitkin dyynejä ja yleensä päädytään istuskelemaan johonkin kutsuvaan paikkaan, kaislojen ja pikkupensaiden katveeseen. Tämä biitsipäivä oli erityinen, kun mukaan oli pakattu kanaherkkuluu. Sitä kelpasi pureksia elokuisen auringon alla. 

Suuri elämästänautiskelija. 

Rantaohjelmaan kuuluu myös aarteiden etsintä. Siinä kun kerään simpukoita, sulkia ja kiviä, uppoutuu Lucky merilevän tutkimiseen tai tulee tarkistamaan emännän löydökset. Tietysti myös rantaan huuhtoutuneet puupalat ja kepit houkuttavat suunnattomasti. Tällä kertaa karvakaverin suosikkilöydös oli suuri, valkoinen sulka.

Stressittömämpää elämää

Rantareissun jälkeen ei ole sanottua, että Lucky olisi rauhallisempi, makaisi reporankana sohvalla. Nämä on selkeästi näitä stressikoiran oireita, että vielä kotonakin kierrokset ovat päällä. Menee tunti ja ehkä toinenkin, että Lucky palautuu näin huikean hienosta reissusta. Onneksi palautuminen on alkaunut nopeutua ja sitten, kun Lucky saa kierrokset alas, rentoutuminen on syvää ja kestää pitkään. Seuraavanakin päivänä koira on hiukan tavallista rauhallisempi ja sitä vaalitaan tekemällä vain perusrauhalliset ulkoilut.

Vieläkin Luckyn levottomuus on melkein päivittäistä, mutta merkittävästi vähäisempää mitä aiemmin. Elämä tuntuu soljuvan parhaiten silloin, kun päivärytmi noudattaa totuttua kaavaa, ympäristö ja ihmiset ovat tutut ja ilmapiiri on lempeän rakastava, mutta riittävän jämpti. 

Mikä on yllättänyt rescue-koiran kanssa?

  • 19.07.2017

Kyllä se on sanalla sanoen työnmäärä. En tiennyt mihin sitoudun, kun päätimme tuoda tämän koiran Sri Lankasta Suomeen. Aiemmat koirakokemukseni ovat rajoittuneet tyytyväisiin kotikoiriin, jotka syövät, käyvät lenkillä, nukkuvat ja ovat rapsuteltavana. Arki Luckyn kanssa on ollut jotain aivan muuta.


Matka Luckyn kanssa syyskuusta tähän päivään on ollut työläs. Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, vielä on paljon tekemistä. Lenkillä menee kivasti ja Luckya voi pitää vapaanakin, kunhan lääniä on tarpeeksi. Koirakoulussakin meni kivasti, ei epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi älykäs ja oppivainen koira. Mutta kotioloissa onkin haastavampaa. Ongelmat tiivistyvät rauhattomuuteen ja paikkojen tuhoamiseen.

Koirakoulussakin meni kivasti, ei epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi älykäs ja oppivainen koira.

Pyydä apua koira-ammatilaiselta

Muutama viikko sitten epätoivo alkoi kasaantua. Epäilin, että koira kaipaa vapauttansa ja isompaa laumaa, koirakavereita. Aloin jo harkita uuden kodin etsimistä. Paikkaa, jossa voisi aamulla avata oven ja päästää hänet juoksemaan luontoon. Ihmisiä, joilla olisi aikaa, tilaa ja ymmärrystä auttaa tätä pohjimmiltaan ihanaa ja valloittavaa koiraa. Tuntui, etten pystynyt tarjoamaan koiralle sitä mitä se tarvitsisi ja pian loppuisi voimat.

Onneksi puhuin murheistani koira-ammattilaisen kanssa. Hän oli vakuuttunut, että kyseessä on stressikäyttäytyminen eikä aktiviteettien puute. Koira tarvitsisi lisää rauhoittavaa toimintaa. Oli helpottavaa saada ymmärrys Luckyn käyttäytymiseen. Tuli toiveikas olo, että tilanteeseen saataisiin muutos.

Koiran stressin purkaminen on pitkä tie. Varsinkin, kun Luckyn tapauksessa on kyseessä elämänmittainen stressi, joka sai vielä lisäpontta viimeaikaisista muutoksista kotirintamalla. Pienillä muutoksilla kotirauha on jo parantunut. Suurin muutos oli varmasti hihnan täällä päässä tapahtunut oivaltaminen ja siitä syntynyt muutos suhtautumisessa ja oman stressin vähenemisessä!

Hiljaa hyvä tulee

Käytännössä olen lisännyt "tylsää tekemistä", mennään paikkoihin, joissa ei kuitenkaan voi tehdä mitään. Melkein naapurista löytyy todella pieni koirapuisto, joka on useimmiten tyhjillään. Se on osoittautunut loistavaksi, koska siellä ei ole juurikaan mitään tekemistä sen jälkeen, kun hajut on haisteltu. Usein olemme siellä puolisen tuntia ilman mitään ylimääräistä toimintaa. Lucky on rauhallisempi koirapuistossa seisoskelun jälkeen kuin tunnin metsälenkiltä tultaessa.

Toki metsässä ja koirarannallakin vielä käydään. Niiden jälkeen kuitenkin pidetään vapaapäivä, jolloin ohjelmassa on taas rauhallisempaa ulkoilua. Kaikki kommunikointi ja kontakti Luckyn kanssa pyritään pitämään rauhallisena ja lempeänä. Hiukan on myös aloiteltu nenätyöskentelyä ruokailun yhteydessä, mutta sitä olisi tarkoitus vielä jalostaa metsälenkkeihin.

Jo parissa viikossa on tapahtunut selkeää edistystä, Lucky rauhoittuu helpommin ja tuhoaminen on vähentynyt. Kerron kuulumisia kuinka operaatio etenee – nyt näyttää lupaavalta!

Villikoirasta kotikoiraksi

  • 14.03.2017

Otsikko kuvaa aika osuvasti Luckyn kanssa kuljettua matkaa syyskuusta tähän päivään. Heti alkuun suurin totuttelun paikka hänelle oli sisätiloissa asustaminen. Kun tyyppi oli asunut koko ikänsä ulkona, käynyt korkeintaan talon kynnyksellä tai ruokavarkaissa, oli talo kaikkine huonekaluineen ja outoine äänineen kokemus, jota sopi sulatella. Ensimmäiset viikot hän kulki rauhattomana huoneesta toiseen, bravuurina oli ruokapöydän päällä patsastelu.

Lucky ja Pimu

Suuri ihme oli myös se, että ruokaa olikin yhtäkkiä tarjolla kolme kertaa päivässä. Ei sitä voinut uskoa, oli pakko hotkia joka kerta kuin olisi viimeinen annos kyseessä. Ja nälkä, se ei taittunut muutamassa viikossa. Tyyppi oli valmiina ruokailemaan aivan koko ajan. Onneksi ruoan "saalistaminen" ulkona loppui suhteellisen pian, roskien ja raatojen nuohoaminen jäi, kun hän alkoi sisäistämään, että ruoka saikin ilman sen suurempia metsästysretkiä. Toki hän piti ja pitää vieläkin taitoa yllä, lähinnä kotioloissa – paperiroskat on hyvä käydä läpi silloin tällöin tai jos on oikein nopea, niin voi napata baananinkuoret pöydältä.

Alkuun outoa oli myös talutushihnassa  kulkeminen. Koirakaveriltaan Pimulta hän oppi, että lenkillä kuljetaan nautiskellen, toisten merkkauksia nuuhkien ja omia vastausposteja jättäen. Niin aivan, täällä talossa asustaa toinen koira, 8-vuotias, arvonsa tunteva Pimu-rouva. Siinä sitä onkin ollut sovittelua kahden vahvaluontoisen nartun kanssa. Pimulla on kodinvaihtajatausta, hän rakastaa ihmisiä, muttei välittäisi päästää toisia koiria reviirilleen. Koirien suhteen hän on pelokas ja puolustautuu rähjäämällä. Ei naurattanut uuden tulokkaan esittely.

Vapaana olemista harjoiteltiin ensimmäistä kertaa koirarannalla. Hau-Haun Meaty Treats -kanaherkut helpottivat asiaa kummasti!

Lähtökohdat huomioiden kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Olisikohan ollut jo toisella viikolla, kun lenkin aikana Pimu alkoi ottaa kontaktia Luckyyn ja yhtäkkiä tyypit leikkivät ensimmäistä kertaa keskenään. Ei se silti näin ruusuisesti edennyt vaan välillä mentiin askel eteen ja toinen taakse. Suurin haaste oli siinä, että murkkuikäinen Lucky ei tahtonut alistua Pimulle. Katujen kasvattina hän oli tottunut pitämään puolensa. Ja vastaparina tässä oli Pimun rajalliset sosiaaliset taidot toisten koirien kanssa.

No entäs sitten tämä pohjoinen ilmasto, no problem! Tropiikissa kasvanut Lucky karsastaa ainoastaan kostean koleaa keliä, mutta kukapa ei. Lumesta hän nauttii suunnattomasti. Parasta on vastasatanut puuterilumi, jota voi haukata suuhun uudestaan ja uudestaan. Ja omistajalle parasta on, että tämän sydämeltään villin ja vapaan uskaltaa jo päästää vapaaksi metsälenkeillä. Luottamus on syntynyt, ollaan kavereita, enää ei veri vedä vaeltamaan omille teille.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste - Prima Pet PremiumVerkkopalvelut: Mediasignal