Biitsipäivä on paras päivä

  • 19.09.2017

Mikä olisikaan parempi paikka Luckylle temmeltää kuin koiraranta! Hän on kuitenkin täysverinen rantakoira, syntynyt ja elänyt ensimmäiset kuukautensa piskuisella paratiisirannalla Sri Lankalla. Mikä onni, että vain vartin ajomatkan päässä meillä on tällainen suomalainen paratiisiranta. 

Uimaan tämä otus ei mene, hervoton kahlaaminen ja säntäily rantavedessä riittää. Voi sitä elämisen riemua, kun saa kirmata vapaana suolaveden tuoksu nenässä. Mieleen tulee, että kuinka voimakas tunnemuisto koiralle syntyy – onko hiekkaranta aina hiukan erityisempi, rakkaampi Luckylle? Koen, että hän palaa kotiin, kun mennään rannalle. Saattaa olla kuvitelmaakin, ihmismielen taipumusta romantisoida asioita.

Muutama pikapulahdus ja ravistukset sitten voi ottaa rennommin.

Alkuhepulien ja pulahdusten jälkeen meno muuttuu hiukan rauhallisemmaksi. Lähdetään kulkemaan pitkin dyynejä ja yleensä päädytään istuskelemaan johonkin kutsuvaan paikkaan, kaislojen ja pikkupensaiden katveeseen. Tämä biitsipäivä oli erityinen, kun mukaan oli pakattu kanaherkkuluu. Sitä kelpasi pureksia elokuisen auringon alla. 

Suuri elämästänautiskelija. 

Rantaohjelmaan kuuluu myös aarteiden etsintä. Siinä kun kerään simpukoita, sulkia ja kiviä, uppoutuu Lucky merilevän tutkimiseen tai tulee tarkistamaan emännän löydökset. Tietysti myös rantaan huuhtoutuneet puupalat ja kepit houkuttavat suunnattomasti. Tällä kertaa karvakaverin suosikkilöydös oli suuri, valkoinen sulka.

Stressittömämpää elämää

Rantareissun jälkeen ei ole sanottua, että Lucky olisi rauhallisempi, makaisi reporankana sohvalla. Nämä on selkeästi näitä stressikoiran oireita, että vielä kotonakin kierrokset ovat päällä. Menee tunti ja ehkä toinenkin, että Lucky palautuu näin huikean hienosta reissusta. Onneksi palautuminen on alkaunut nopeutua ja sitten, kun Lucky saa kierrokset alas, rentoutuminen on syvää ja kestää pitkään. Seuraavanakin päivänä koira on hiukan tavallista rauhallisempi ja sitä vaalitaan tekemällä vain perusrauhalliset ulkoilut.

Vieläkin Luckyn levottomuus on melkein päivittäistä, mutta merkittävästi vähäisempää mitä aiemmin. Elämä tuntuu soljuvan parhaiten silloin, kun päivärytmi noudattaa totuttua kaavaa, ympäristö ja ihmiset ovat tutut ja ilmapiiri on lempeän rakastava, mutta riittävän jämpti. 

Mikä on yllättänyt rescue-koiran kanssa?

  • 19.07.2017

Kyllä se on sanalla sanoen työnmäärä. En tiennyt mihin sitoudun, kun päätimme tuoda tämän koiran Sri Lankasta Suomeen. Aiemmat koirakokemukseni ovat rajoittuneet tyytyväisiin kotikoiriin, jotka syövät, käyvät lenkillä, nukkuvat ja ovat rapsuteltavana. Arki Luckyn kanssa on ollut jotain aivan muuta.


Matka Luckyn kanssa syyskuusta tähän päivään on ollut työläs. Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, vielä on paljon tekemistä. Lenkillä menee kivasti ja Luckya voi pitää vapaanakin, kunhan lääniä on tarpeeksi. Koirakoulussakin meni kivasti, ei epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi älykäs ja oppivainen koira. Mutta kotioloissa onkin haastavampaa. Ongelmat tiivistyvät rauhattomuuteen ja paikkojen tuhoamiseen.

Koirakoulussakin meni kivasti, ei epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi älykäs ja oppivainen koira.

Pyydä apua koira-ammatilaiselta

Muutama viikko sitten epätoivo alkoi kasaantua. Epäilin, että koira kaipaa vapauttansa ja isompaa laumaa, koirakavereita. Aloin jo harkita uuden kodin etsimistä. Paikkaa, jossa voisi aamulla avata oven ja päästää hänet juoksemaan luontoon. Ihmisiä, joilla olisi aikaa, tilaa ja ymmärrystä auttaa tätä pohjimmiltaan ihanaa ja valloittavaa koiraa. Tuntui, etten pystynyt tarjoamaan koiralle sitä mitä se tarvitsisi ja pian loppuisi voimat.

Onneksi puhuin murheistani koira-ammattilaisen kanssa. Hän oli vakuuttunut, että kyseessä on stressikäyttäytyminen eikä aktiviteettien puute. Koira tarvitsisi lisää rauhoittavaa toimintaa. Oli helpottavaa saada ymmärrys Luckyn käyttäytymiseen. Tuli toiveikas olo, että tilanteeseen saataisiin muutos.

Koiran stressin purkaminen on pitkä tie. Varsinkin, kun Luckyn tapauksessa on kyseessä elämänmittainen stressi, joka sai vielä lisäpontta viimeaikaisista muutoksista kotirintamalla. Pienillä muutoksilla kotirauha on jo parantunut. Suurin muutos oli varmasti hihnan täällä päässä tapahtunut oivaltaminen ja siitä syntynyt muutos suhtautumisessa ja oman stressin vähenemisessä!

Hiljaa hyvä tulee

Käytännössä olen lisännyt "tylsää tekemistä", mennään paikkoihin, joissa ei kuitenkaan voi tehdä mitään. Melkein naapurista löytyy todella pieni koirapuisto, joka on useimmiten tyhjillään. Se on osoittautunut loistavaksi, koska siellä ei ole juurikaan mitään tekemistä sen jälkeen, kun hajut on haisteltu. Usein olemme siellä puolisen tuntia ilman mitään ylimääräistä toimintaa. Lucky on rauhallisempi koirapuistossa seisoskelun jälkeen kuin tunnin metsälenkiltä tultaessa.

Toki metsässä ja koirarannallakin vielä käydään. Niiden jälkeen kuitenkin pidetään vapaapäivä, jolloin ohjelmassa on taas rauhallisempaa ulkoilua. Kaikki kommunikointi ja kontakti Luckyn kanssa pyritään pitämään rauhallisena ja lempeänä. Hiukan on myös aloiteltu nenätyöskentelyä ruokailun yhteydessä, mutta sitä olisi tarkoitus vielä jalostaa metsälenkkeihin.

Jo parissa viikossa on tapahtunut selkeää edistystä, Lucky rauhoittuu helpommin ja tuhoaminen on vähentynyt. Kerron kuulumisia kuinka operaatio etenee – nyt näyttää lupaavalta!

Villikoirasta kotikoiraksi

  • 14.03.2017

Otsikko kuvaa aika osuvasti Luckyn kanssa kuljettua matkaa syyskuusta tähän päivään. Heti alkuun suurin totuttelun paikka hänelle oli sisätiloissa asustaminen. Kun tyyppi oli asunut koko ikänsä ulkona, käynyt korkeintaan talon kynnyksellä tai ruokavarkaissa, oli talo kaikkine huonekaluineen ja outoine äänineen kokemus, jota sopi sulatella. Ensimmäiset viikot hän kulki rauhattomana huoneesta toiseen, bravuurina oli ruokapöydän päällä patsastelu.

Lucky ja Pimu

Suuri ihme oli myös se, että ruokaa olikin yhtäkkiä tarjolla kolme kertaa päivässä. Ei sitä voinut uskoa, oli pakko hotkia joka kerta kuin olisi viimeinen annos kyseessä. Ja nälkä, se ei taittunut muutamassa viikossa. Tyyppi oli valmiina ruokailemaan aivan koko ajan. Onneksi ruoan "saalistaminen" ulkona loppui suhteellisen pian, roskien ja raatojen nuohoaminen jäi, kun hän alkoi sisäistämään, että ruoka saikin ilman sen suurempia metsästysretkiä. Toki hän piti ja pitää vieläkin taitoa yllä, lähinnä kotioloissa – paperiroskat on hyvä käydä läpi silloin tällöin tai jos on oikein nopea, niin voi napata baananinkuoret pöydältä.

Alkuun outoa oli myös talutushihnassa  kulkeminen. Koirakaveriltaan Pimulta hän oppi, että lenkillä kuljetaan nautiskellen, toisten merkkauksia nuuhkien ja omia vastausposteja jättäen. Niin aivan, täällä talossa asustaa toinen koira, 8-vuotias, arvonsa tunteva Pimu-rouva. Siinä sitä onkin ollut sovittelua kahden vahvaluontoisen nartun kanssa. Pimulla on kodinvaihtajatausta, hän rakastaa ihmisiä, muttei välittäisi päästää toisia koiria reviirilleen. Koirien suhteen hän on pelokas ja puolustautuu rähjäämällä. Ei naurattanut uuden tulokkaan esittely.

Vapaana olemista harjoiteltiin ensimmäistä kertaa koirarannalla. Hau-Haun Meaty Treats -kanaherkut helpottivat asiaa kummasti!

Lähtökohdat huomioiden kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Olisikohan ollut jo toisella viikolla, kun lenkin aikana Pimu alkoi ottaa kontaktia Luckyyn ja yhtäkkiä tyypit leikkivät ensimmäistä kertaa keskenään. Ei se silti näin ruusuisesti edennyt vaan välillä mentiin askel eteen ja toinen taakse. Suurin haaste oli siinä, että murkkuikäinen Lucky ei tahtonut alistua Pimulle. Katujen kasvattina hän oli tottunut pitämään puolensa. Ja vastaparina tässä oli Pimun rajalliset sosiaaliset taidot toisten koirien kanssa.

No entäs sitten tämä pohjoinen ilmasto, no problem! Tropiikissa kasvanut Lucky karsastaa ainoastaan kostean koleaa keliä, mutta kukapa ei. Lumesta hän nauttii suunnattomasti. Parasta on vastasatanut puuterilumi, jota voi haukata suuhun uudestaan ja uudestaan. Ja omistajalle parasta on, että tämän sydämeltään villin ja vapaan uskaltaa jo päästää vapaaksi metsälenkeillä. Luottamus on syntynyt, ollaan kavereita, enää ei veri vedä vaeltamaan omille teille.

Matka kolmannesta maasta Suomeen

  • 29.11.2016

Tietoa rescue -koiran maahantuonnista

Jos mahdollista, hoida homma olemassa olevan rescuekoiratarhan kautta. Näin säästät aikaa, hermoja, ehkä rahaakin. Jos taas aiot tehdä pelastusoperaation itsenäisesti kuten allekirjoittanut, toivottavasti saat tästä vinkkejä. 

Rehellisesti sanoen emme tienneet yhtään mitä käytännön toimenpiteitä koiranpennun tuominen Sri Lankasta Suomeen vaatisi. Niissä kahdessa minuutissa ensikohtaamisesta päätökseen ottaa koiranpentu mukaan Suomeen ei mietitty byrokratiaa. Lapsekkaan toiveikkaasti näimme jo pienen koirarääpäleen mukana paluulenolla vain neljän päivän päästä löytymisestä. Kuvitelmat romuttuivat tehokkaasti muutamaan googlaukseen, sähköpostiin ja keskusteluun paikallisen eläinlääkärin kanssa. 

Ennen kuin Lucky voisi lähteä Suomeen (tai muuhun EU-maahaan) tarvittaisiin: 

  • Mikrosiru (asennettuna ennen rabiesrokotusta tai samalla käynnillä).
  • Voimassa oleva rabiesrokotus (rokottaa saa aikaisintaan 12 viikon ikäisenä).
  • Hyväksytty rabiesvasta-ainemääritys (testattuna EU:n hyväksymässä laboratoriossa).
  • Llääkitys ekinokokki-heisimatoa vastaan 1-5 vrk ennen Suomeen saapumista.
  • Omistajan vakuutus siitä, että lemmikin siirto ei tapahdu myyntitarkoituksessa.
  • Virkaeläinlääkärin myöntämä EU-mallinen terveystodistus ja liitteenä alkuperäiset tai oikeaksi todistetut kopiot rokotus- ja vasta-ainetutkimustodistuksista.

Edellä listatun onnistumiseksi tarvitset luotettavan, paikallisen eläinlääkärin sekä sijaisperheen, joka hoitaa koiraa odotusajan. Meitä lykästi ja sijaisperhe sekä lääkäri löytyivät vaivattomasti taksikuskimme kautta. Eläinlääkäri, Dr. Asanka oli äärettömän tärkeä linkki prosessin kaikissa vaiheissa, ilman häntä homma ei olisi onnistunut. Hän puhui ja kirjoitti englantia erinomaisesti, joten kommunikointi onnistui välimatkasta huolimatta.

Eviran sivuilla on tarkemmat tiedot mikrosirun ja rabiesrokotusten standardeista. En tiedä kuinka todennäköistä on, että eläinlääkärisi käyttäisi vaatimusten vastaisia tuotteita. Meidän ei onneksi käyttänyt, vaikka nämä standardit oli jäänyt mainitsematta.

Ensimmäinen kinkkinen vaihe oli rabiesvasta-ainemäärityksen toteuttaminen. Verinäyte piti lähettää kuriiripalveluna Sri Lankasta johonkin EU:n hyväksymistä laboratorioista. Lähetin listan hyväksytyistä labroista Dr. Asankalle ja hän valitsi sen, johon koki helpoimmaksi lähettää näytteen. Sitten vielä tuplatsekkasin labrasta, että olettehan varmasti EU:n hyväksymä. Tästä ei kannata lintsata – vietin pitkät ja tuskaisat minuutit Suomen tullissa, kun virkailija ei löytänyt tietokannasta käyttämäämme labraa ensimmäisellä yrityksellä. Homma olisi tyssännyt siihen, Helsinki-Vantaan kentälle, yhdeksän kuukauden odotuksen ja kaiken sen työn jälkeen. Onneksi labran tiedot lopulta löytyivät. 

Tulos labrasta saatiin nopeasti ja vasta-ainepitoisuus oli vähintään sallittu 0,5 ky/ml. Tämä oli välituuletusten paikka! Jos tulos ei olisi ollut sallittu, odotus olisi venynyt, kun olisimme odottaneet uuden rokotuksen vaikutusaikaa noin kuukauden ja siihen päälle vielä lähettämiseen ja tutkimiseen kuluvan ajan. Tietysti kulujakin olisi tullut lisää.

Puhtaan rabiestuloksen jälkeen tuli vielä pakollinen kolmen kuukauden odotus. Sinä aikana varmistuisi, ettei koirassa ole raivotautia. Tämä "pieni" nyanssi oli jäänyt huomaamatta projektin alkuvaiheessa. Sijaisperhe uskoi, että koira olisi heillä noin neljä kuukautta. Me elimme luulossa, että tulosten jälkeen buukkaamme lennot ja haemme koiran kotiin. 

Sopivien lentojen löytäminen ja varaaminen oli seuraava kinkkinen kohta. Suomesta ei mene suoria lentoja Sri Lankaan, matkustusaika on 16 tunnista yli vuorokauteen riippuen vaihdoista. Halusimme koiraa ajatellen mahdollisimman kivuttoman yhden vaihdon paluulennon. Alkuperäinen ajatus oli ottaa useamman tunnin vaihto, jotta ehtisimme ottaa koiran ulos ruumasta, ulkoiluttaa ja syöttää sitä. Tällöin vaihdon olisi syytä olla EU-maassa, jotta olisimme selvillä tullimuodollisuuksista.

Pitkään yritimme vaihtoa Saksan kautta lentoyhtiönä joko Air Berlin tai Finnair. Ongelmaksi muodostui se, että Sri Lanka–Saksa välin operoi Sri Lankan Airlines, jolloin varaus eläinruumaan piti tehdä Sri Lankan Airlinesin kautta. Uskomatonta kyllä, mutta eläinruumasta sopiminen Sri Lankan Airlinesin kanssa oli mahdotonta monista yrityksistä huolimatta. En saanut koskaan 100 % vahvistusta, että koira saisi paikan ruumasta tai arviota sen hinnasta.

Vaihtoehtoja ei ollut runsaasti. British Airways ja pomppu Iso-Britanniassa oli poissuljettu johtuen saarivaltion poikkeavista ja tiukoista säädöksistä. Turkish Airlines ja vaihto Istanbulissa ei ollut harkinnassa johtuen maan ei EU-statuksesta. Se kuitenkin tuli takaisin kuvioihin, kun muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Päätettiin, ettei koiraa otettaisi ulos ruumasta, jolloin voitaisiin ohittaa maahantulomuodollisuudet.

Kaikki meni hyvin, vaikka koira jotuikin matkustamaan yhtä soittoa kuljetusboksissa melkein vuorokauden. Jälkeenpäin ajateltuna se saattoi olla koiralle jopa vähemmän stressaavaa kuin se, että olisimme ottaneet sen muutamaksi tunniksi pois laatikosta. Varsinkin, kun kaikki oli vielä niin uutta koko kymmenkuisen elämänsä ulkona viettäneelle koiralle.

Matolääkitys ja omistajan vakuutus ei-kaupallisesta siirrosta olivat vaatimuslistan helpoimmat kohdat. Omistajan vakuutus on kaikessa yksinkertaisuudessaan Eviran sivuilta tulostettava lomake, jonka omistaja täyttää ja allekirjoittaa. Sen sijaan virkaeläinlääkärin myöntämä EU-mallinen terveystodistus vaati hiukan ponnisteluja. 

Jälleen kerran Dr. Asanka osoittautui kullanarvoiseksi neuvoessaan meidät oikeaan paikkaan. Sri Lankassa virkaeläinlääkäri löytyi pääkaupungista Colombosta Animal Quarantine Officesta. Ennen hakureissua en edes käsittänyt selkeää eroa Asankan ja mahdollisen virkaeläinlääkärin välillä – reissun jälkeen käsitin. Virkaeläinlääkäri tunsi EU-säädökset ja kaikki tehtiin by the book. Ammattitaitonsa tunteva rouva suorastaan syynäsi kaikki Asankan täyttämät paperit ja rokotustodistukset ilmekään värähtämättä. Viimeiseen asti jännitimme saammeko allekirjoitukset ja leimat. Jos Sri Lankan päässä lentokentällä paperit katsottiin läpi ylimalkaisesti, niin viimeistään Helsinki-Vantaalla tullissa olin onnellinen virkaeläinlääkärin harjoittamasta tarkkuudesta.

Näillä eväin ja ripauksella onnea saatiin Lucky Secret Suomeen. Kun ei ole koiratarhaa tai vastaavaa tahoa hoitamassa käytännön asioita lähtömaassa, on tärkeää löytää hyvä eläinlääkäri. Meillä sellainen oli sattuman ja kohtalon kautta. Hyvästä lääkäristä huolimatta oma perehtyminen oli tarpeen ja välttämätöntä. Eviran sivuilta (linkki) löytyy käytännössä kaikki tarvittava tieto ja jos ei löydy, niin vastaavat nopeasti kyselyihin osoitteessa kolmasmaa(at)evira.fi.

Tiimityötä ja jälleennäkeminen Luckyn kanssa

  • 21.10.2016

Siitä hetkestä, kun löysimme Luckyn tuli eteemme oikeita ihmisiä kuin itsestään. Tuktuk-kuski, Sujith, joka kyyditsi meitä rannalta majapaikkaamme. Hän yhdisti meidät eläinlääkäriin, joka piti kulkukoirille tarkoitettua koirataloa aivan Sujithin kotitalon naapurissa. Ja itse Sujith, joka järjesti koiralle hoitopaikan tarvittavaksi ajaksi. Koira meni Sujithin siskon perheeseen kolmeksi kuukaudeksi. Vielä silloin emme tienneet, että odotus olisi pidempi, vähintään kuusi kuukautta. Lopulta koira päätyi asumaan Sujithin veljen luo siskolla vietetyn kolmen kuukauden jälkeen.

Ensimmäisen reissumme siunasi meitä myös paikallisella "isoäidillä" Ranilla, hän huolehti meistä kuin omistaan. Asuimme hänen luonaan, kun löysimme koiran ja hän vannotti meitä palaamaan luokseen, kun tulisimme hakemaan koiraa.

Lopulta lähdimme reissuun syyskuussa, yhdeksän kuukautta ensikohtaamisestamme Luckyn kanssa. Kuukausiin mahtui toivoa ja toivottomuutta; sähköposteja ja puheluita Sri Lankaan, Suomeen ja Englantiin. Prosessin aikana luottomieheksemme muodostui Sri Lankan päässä oleva eläinlääkärimme, Dr. Asanka. Hän hoiti rokotukset, lääkkeet koiran iho-ongelmiin, verinäytteen Eurooppaan ja ennen kaikkea oli linkki perheen ja meidän välillä. Tämä oli onni, koska Sujith oli ehtinyt vaihtamaan maata töiden perässä ja muutenkin viestittelymme oli paikoin toivotonta kielimuurin vuoksi. 

Kun kaikki koirapaperit olivat kunnossa, Sri Lankan isoäitimme kävi vielä tarkastamassa koiran voinnin ja vakuutti meille kuvien kera, että kaikki on kunnossa – helpotuksen huokaus. Vielä, kun löysimme hyvät, yhden vaihdon lennot ja ennen kaikkea lentoyhtiön, Turkish Airlines, joka pystyi vahvistamaan eläinrahdin onnistumisen Colombosta, olimme good to go – vihdoinkin! 

Kuvassa Lucky kurkistaa Ranin taloon.


12.9.2016 maanantai-iltapäivällä saavuimme tarinan alkulähteille Mirissaan vuorokauden matkustamisen jälkeen. Odotettu jälleennäkeminen Ranin kanssa oli yhtä epätodellista kuin se, että menisimme seuraavana päivänä hakemaan koiran.

Vasta tavatessamme Ranin kuulimme, että koira ei enää ollutkaan Sujithin siskolla vaan veljellä. Siinä kohtaa, matkustamisen ja odottamisen jälkeen, jännityksen jyllätessä, uutinen käynnisti huoliskenaariot. Emme tienneet veljestä mitään, minkälainen tyyppi hän oli ja millaiset oltavat koiralla siellä oli ollut? Taas kerran tämä prosessi, ihmeellinen koiraseikkailu pakotti luottamaan ja päästämään irti asioista, joita ei voinut hallita.

Seuraavana aamuna klo 9 tuktuk-mopotaksi kaartoi pihaan, king size -versio, jotta koirakin mahtuisi kyytiin. Oli huojentavaa, että mukana oli Rani, luottamusta ja kunnioitusta herättävä paikallinen. Hän hälventäisi edes osan kahden länsimaalaisen rescue-koiranaisen tuottamasta hämmennyksestä ja kohtaaminen Sujithin veljen kanssa olisi helpompaa puolin ja toisin.

Ranin toiveesta ostimme matkalta pienen saviruukullisen rahkaa koiraa varten. Näin kuulemma saisimme voitettua koiran ystävyyden. Meille oli jotakuinkin selvää, että koira suhtautuisi meihin myönteisesti, jos sen elinolot olivat olleet väkivallattomat ja edes kohtuullisen hyvät. Rani, monen muun srilankalaisen tapaan, suhtautui koiriin varsin eri tavalla. Täällä koira ei ollut ihmisen paras ystävä, ennemminkin ruokaa totteleva villiolento.

Sujithin veljen talo oli hyvän matkaa ylämaahan, pois rannikolta ja turisteista. Kuljimme kapeaa hiekkatietä, ohitimme tien vartta kulkevia paikallisia, kulkukoiria ja muutaman lehmän. Seutu oli vehreää, siellä täällä viljelmiä ja enimmäkseen hyvin vaatimattomia taloja.

Huolet ja murheet veljestä ja koiran oloista olivat turhat. Vastassa oli vilpittömän oloinen, ystävällisellä katseella varustettu nuori mies. Hymyjen ja tervehdysten jälkeen, malttamattomina suuntasimme pihan perälle tapaamaan itse päätähteä. Siellä se oli, sama, ystävällinen, häntää heiluttava tyyppi – joskin monta senttiä ja kiloa kasvaneena! Häntä paukkui kopin seinää vasten, Lucky muisti meidät! Oltiin ystäviä ilman rahkaakin!



Oli valtava helpotus nähdä, että koiran luonne oli ennallaan. Sen oli annettu juosta vapaana kylän koirien kanssa pari tuntia joka päivä. Siitä tuli niin hyvä mieli – ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun olin Suomessa murehtinut, josko sitä pidetään koko ajan kopissa. Selvisi, että veljen perhe oli oikeasti kiintynyt koiraan. Aikoisivat kuulemma hankkia oman, kun nyt oli kunnon koppikin valmiina.

Kiitollisina maksoimme veljelle tehdystä työstä, lapset saivat leluja ja vaatteita. Tuntui hyvältä, että pystyimme vuorostaan auttamaan heitä. Paluumatkalla, koira tuktukin takaboksissa pysähdyimme vielä Sujithin siskon perheen luona. Heillä oli osansa tässä tarinassa, emme halunneet lähteä kiittämättä. Myös heille palkkio koiran hoitamisesta tuli tarpeeseen, perheeseen oli syntynyt muutama kuukausi sitten uusi tulokaskin.



Ilman koiraa emme olisi koskaan tavanneet näitä ihmisiä, vierailleet heidän vieraanvaraisissa ja vaatimattomissa kodeissaan. Saimme vastaanottaa, antaa ja oppia luottamaan kerta toisensa jälkeen. Lucky us.

Pssst! Tulossa juttua käytännön toimista, mitä koiran tuominen kolmannesta maasta Suomeen vaatii.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste - Prima Pet PremiumVerkkopalvelut: Mediasignal