Syksy on tullut.
Nyt sen vasta oikeasti huomaan. Se jotenkin meni ohitse niinä ihanaisina päivinä, jolloin muorin kanssa tallusteltiin sienimetsässä ja aurinko paistoi. Mutta nyt se tuli, oikein ryminällä.
Huomasin sen eilen, kun aamulla heräsin. Se oli semmoinen surkean harmaa syyssää, joka masensi pelkällä läsnäolollaan. Muori avasi makkarin ikkunaverhot ja sieltä se syksy kurkisti sisään, tervehti harmaalla mekollaan. Silloin päätin, että minä en ole syksykoira. Minä olen kevät- ja kesäkoira, ja jopa talvikoira, mutta en syksykoira. En ainakaan sellaisen syksyn, joka sisältää vettä ja ukkosta. Mun turbobuusterit tarvitsevat aurinkoa latautuakseen ja vihreää nurmea jolla viuhuttaa!
Sinä aamuna muori kipitti tapansa mukaan hammaspyykille, puki ja tömisti alakertaan. Kuulin kun se söi muroja ja luki aamun lehden. Sitten puki päälleen ulkovaatteet ja…huusi meikäläistä. Leikin etten kuullut mitään.
Mutta muori se on sitkeä mimmi, väkisin oli päättänyt raahata meidät molemmat ulos harmauteen. Siellä se seisoi ovella, punainen takki päällä ja sateenvarjo kourassa. Sanoi, että nyt tarttis lähteä ulkoilemaan. Ulkoilemaan = kastumaan, ihmisten kielellä.
Kerroin sille, että meitsillä ei muuten ole mitään aikomusta lähteä tuonne. Että siellähän sataa. Mutta muori se vaan intti ja jupitti. Ei auttanut edes “minä puhu hoono soomi“-katseeni, jonka loin rappukäytävästä. Ja sitten kun annoin emännälle pikkuvarpaan, niin sehän vei koko koiran häntää myöten. Vei meikäläisen ulos, kaatosateeseen kaikkien lätäköiden keskelle.
Totesin, että koska meikä on raahattu tänne ulos vastoin tahtoaan, riittää vallan hyvin että teen kaksi pissakeikkaa ja sitten menen takaisin sisään. Yksi pissa syreenipuskaan ja toinen roskiksen viereen, ja sillä siisti! Mutta ei, muori oli aivan eri mieltä asiasta. Sen mukaan kaksi on aivan liian vähän pienelle koiralle, ja vaatimalla vaati, että nyt on vaan mentävä.
Onneksi SUPERnerot aivoni saivat neuvoteltua muorin kanssa mainion metsälenkin, jossa on aika vähän lätäkköjä ja tosi paljon oravia. Se ei tuntunut ollenkaan niin pahalta, kun oikein miettii. Ja koska kyseessä oli selvästi picnic-tyyppinen retki, mukaan tuli seisova (keksi)pöytä, joka sijaitsee emännän vasemmassa takintaskussa. Sitten kun vielä pääsin lenkin päätteeksi juoksemaan koko asunnon ympäri häntä suorana, niin oikeastaan aamu oli ihan kohtuullinen. Mutta silti…jos saisin valita, ottaisin kyllä mieluummin yhden kevätauringon jäillä tai ilman, pikkuruisen uima-altaan ja pari lämmintä ydinluuta.
Kevättä odotellessa…