Mikä Klubi?

Hau Hau Klubi on kaikille koiranomistajille suunnattu ilmainen koiraklubi.

Lue lisää Klubista.

HAKU

Tahvo: Joulun odotusta

09.12.2011

Joulu on mielestäni parhain kaikista juhlista. Se on meille koirille syömisen juhlaa. Olen koko vuoden odottanut joulua, koska silloin saa maistella paitsi kinkkua, myös laatikoita, piparkakkuja ja kaikenlaisia muita herkkuja. Ja mikä parasta, jouluna saa pienetkin koirat lahjoja!

Tänä vuonna emäntä on valmistautunut jouluun jo hyvissä ajoin. Hän avasi kokeilevan keittiön luukut heti joulukuun alussa, ja sekös meikäpojalle sopi. Emäntä kun ei ole mikään maailman paras leipuri, joten minulle tulee paljon maistamista maanantaikappaleiksi jääneistä ruoista. Ja sehän on juttu minun makuuni! Tästä johtuen osallistun ruoan laittoon aina valmiiksi varautuneena, sillä muorin ollessa kokkihommissa on ruokaa yleensä paitsi paidalla, myös lattialla. Olen melko varma, että tämä on yksi syy siihen, että emäntä ei voisi elää ilman koiraa.

Tällä viikolla muori on kokeillut suklaakakun, maapähkinäsuklaiden ja minttutoffeen valmistusta. Näistä kaksi ensimmäistä onnistuivat aika säälittävän huonosti, vaikkakin suklaakakku teki siitäkin huolimatta kauppansa. Minttutoffee sen sijaan oli aivan loistava keksintö! Voi sitä mintun tuoksua, kun muori sekoitteli sörsseliä tunnin verran. Minua ihan harmitti, että taas tähänkin hyvään ruokaan oli sekoitettu suklaata ja sokeria, joita meikäläiselle ei anneta. Höh. Sinnikkäänä kaverina yritän silti joka syömäkerta päästä maistamaan toffeenameja, mutta toistaiseksi en ole vielä onnistunut. Sen sijaan olen onnistunut kerjäämään itselleni lihakeittoa, joten ei huonompi saalis. Teille onnekkaille, jotka voitte nauttia sokerin ja suklaan pyhästä liitosta, tässä ohje joulunamien varalle. Ohje löytyy myös Leivotaan -lehden sivulta 47.

Minttutoffee
n, 40 kpl. Valmistusaika n. 1h.

2dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
3dl vispikermaa
2 rkl kaakaojauhetta
4 After Eight -palaa
1 tl etikkaviinaa (väkiviinaetikka)

Sekoita sokeri, siirappi, kerma, kerma, kaakao ja suklaa paksupohjaisessa kattilassa.Kiehauta.
Lisää etikkaviina. Keitä miedolla lämmöllä ilman kantta 30- 60min. ( meillä meni juuri tasan tuo 60 min toim. huom.). Sekoittele. Seos on valmista kun se on paksua ja kuplivaa.
Kaada seos leivinpaperin päälle (noin 15x20cm pala) ja anna kovettua hieman. Leikkaa toffeet noin 2x2cm (tai haluamasi kokoisiksi) paloiksi. Kääri ne leivinpaperiin tai sellofaaniin. (Tai tee niin kuin emäntä, syö suoraan paperilta)

Tämä toffee sopii emännän mielestä erihyvin kaikille suklaanhimoisille ja tyydyttää pahimmankin makeannälän.

Minttusuklaatoffee suklaanhimoisille

Koska nämä namit jäivät minulta saamatta, odotan innolla että muori leipoisi viimein piparkakkuja. Ne ovat maailman parhainta herkkua! Edesmennyt siskoni Anu oli vallan erityisen mieltynyt joulupipareihin, mutta vain emännän leipomina. Kaupan piparkakut jäivät Anulta syömättä. Voin siis olla varma että nämä kakkuset ovat varmasti hyviä. Ja mikä parasta, emäntä tekee niitä aina jättimäisen annoksen, josta tulee pieniä piparkakkuja jopa 500 kpl. Piparkakkujen paistossa on sekin hyvä puoli, että harvoin käy niin onnekkaasti ettei yksikään pipari palaisi. Ja sehän tarkoittaa lisää herkkuja meikäläiselle! Tahvo, palaneiden pipareiden pörröturkkinen noutaja.

Joulun odotukseen kuuluu meidän perheessä tietenkin myös joulukortit. Viime vuonna oli poikkeusvuosi, koska silloin kortissa ei komeillut meikäläisen kuva. Tänäkin vuonna meinasi kortit jäädä tekemättä, koska lunta ei vaan kuulunut. Mutta onneksi eilen saatiin Turkuunkin hieman lunta, joten pääsin tekemään sitä missä olen paras: poseeraamaan. Ura urosmallina voisi mielestäni alkaa vaikka heti, sillä olen paitsi valokuvauksellinen myös helposti palkittava. Tällä kertaa sain urakasta palkaksi pihvitikkuja, joten mielestäni se oli varsin kohtuullinen korvaus parin minuutin puuhasta. Nyt voinkin jäädä hyvillä mielin odottamaan joulupukkia, joka kuulemani mukaan tykkää kilteistä koirista sekä kävelee usein kepin kanssa, ihan kuten minäkin!



Ei kommentteja | Jaa artikkeli Facebookissa

Jätä vastaus